2.5.2019  //  Vaaliteemat, Yleiset, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Vaaleista vaaleihin

Lakeudenportti & Torstai-lehti 2.5.2019 
 
Eduskuntavaalit ovat ehdokkaalle tiukka rutistus. Itsensä ja persoonansa likoon laittaminen, tilaisuuksissa kiertäminen ja panokset ovat kovia. Istuvan edustajan näkökulmasta pannaan kaikki peliin. Kampanja vaatii paljon myös perheeltä ja tukijoukoilta.
 
Kävimme kotiseudulla rehdin kilpailun ehdokaskollegojen kanssa. Kiitos jokaiselle ehdokkaalle hyvistä paneelikeskusteluista, yhteisistä puhetilaisuuksista ja työstä edustuksellisen demokratian eteen. 
 
Vaalit eivät olleet Keskustalle helpot. Menetimme puolueena paljon ääniä ja edustajan paikkoja. Moni hyvä kollega jäi uudelleen valitsematta, mikä tuntuu haikealta. Tästä on opittava ja katse on nostettava reilusti ylös. Olen onnellinen, että saan olla sitä nousua rakentamassa uudistuneen eduskuntaryhmän kanssa. Siitä vielä lämmin kiitos teille kaikille.
 
SDP ja Perussuomalaiset olivat vaalien voittajat. Nyt voittajien on kannettava myös vastuu. Pelkkä erimieltä oleminen ei enää riitä. Lupaukset olivat suuria ja ne kannattaa painaa mieleen. Vaikka kakun jakaminen on aina helpompaa kuin sen leipominen, toivon että tolkku ja talouden realiteetit pysyvät punaisena lankana tulevallakin hallituksella.
 
Viime viikolla Eduskunta järjestäytyi. Esitimme valtakirjamme suorittaa edustajan toimeamme ja hoidimme käytännön asioita. Erityisesti uusille kansanedustajille päivä on mieleenpainuva kokemus. Työ käynnistyy ensin hitaasti hallitusta muodostettaessa. Tulevat viikot näyttävät minkälainen millainen kokoonpano Suomea johtaa.
 
Keskustan eduskuntaryhmän osalta varsinaiset valiokuntapaikat valitaan vasta sen jälkeen, kun uusi hallitus aloittaa ja nykyiset ministerit ovat sulkeneet omien ministeriöidensä ovet taakseen. Toistaiseksi jatkan työtä suuressa valiokunnassa, joka vastaa Eduskunnan EU-asioiden linjasta.
 
Kuukauden kuluttua ovat europarlamenttivaalit. Niissä roolini on hieman erilainen. Lupauduin vaalipäälliköksi Reserviläisliiton toiminnanjohtajalle, Olli Nybergille. Opin tuntemaan Ollin luotettavana ja aikaansaavana miehenä toimiessani liiton puheenjohtajana. Ollista Suomi saa isänmaallisen ja maalaisjärjen omaavan mepin.
 
Moni meille tärkeä asia linjataan alkuun EU-pöydissä. Sen vuoksi on tärkeää, että äänemme kuuluu siellä mahdollisimman vahvana. Jokainen meistä voi vaikuttaa tähän asiaan helposti; käyttämällä omaa oikeuttaan käymällä äänestämässä.

Kommentit (0)

    « Takaisin