20.2.2020  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Poikittaisyhteydet etenevät yksituumaisuudella


Viiskunta 20.2.2020
 
Kiitos Kati Pastolle ja Riikka Varilalle rakentavista vastineista (Viiskunta 13.2.) edellisviikon kolumniini poikittaisyhteyksien edunvalvonnasta ja linjauksista.
 
Vaasa–Seinäjoki–Jyväskylä -poikittaisyhteyksien etua valvovan kehittämisryhmän keskeisin tavoite on pullonkaulojen poistaminen valtatieltä 18 sekä raideyhteyksissä Haapamäen radan liikennöinnin turvaaminen ja sen edistäminen.
 
Molempien osalta seutukuntamme on saanut tehdä kovaa edunvalvontatyötä jo vuosikymmenten ajan.
 
Kokemus on osoittanut, että muilla alueilla ei ole oltu kovinkaan kiinnostuneita seutukuntamme läpi menevistä liikenneyhteyksistä.
 
Nyt tekemiseen on saatu uudenlainen ote ja laajemmassa edunvalvontarintamassa ovat mukana kaikki yhteysvälin kunnat ja maakuntaliitot.
 
Kehittämisryhmän kokouksessa ei ollut yksimielisyyttä tielinjausten muuttamisesta. Yksi muutos johtaisi todennäköisyydellä siihen, että tielinjauksia halutaan linjata uusiksi myös muiden yhteyksien osalta.
 
Mielestäni keskinäisten erimielisyyksien sijaan kaikki paukut tulee nyt keskittää siihen, että poikittaisyhteydet saavat vahvemman painoarvon valtakunnan liikennehankkeita suunniteltaessa.
 
Kehittämisryhmän linjaus on pitää Mäyryn kautta kulkeva reitti yhteysväliselvityksessä ja parannuskohteiden listassa mukana.
 
Tässä ensisijaista on hyvä yhteistyö Kuortaneen kunnan ja alueen yritysten kanssa.
 
Tapaamme perjantaina kolmen maakunnan voimin liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan ja esittelemme hänelle hankkeen keskeiset parannustarpeet.
 
Mitä vahvempi ja yhtenäisempi viesti hänelle on kertoa, sitä paremmat etenemismahdollisuudet eri kohteiden edistymisellä on.

Kommentit (0)

    « Takaisin