23.3.2021  //  Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Etelä-Pohjanmaa

Keskustan Kärnä ja Savola jättivät toimenpidealoitteen: Hallituksen ryhdyttävä toimenpiteisiin turkistuotantoalan kasvattamiseksi

Keskustan kansanedustajat, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet Mikko Kärnä ja Mikko Savola ovat tänään jättäneet toimenpidealoitteen koskien turkistuotantoalan toimintaedellytysten parantamista sekä minkkien määrän ja alan viennin arvon kasvattamista.

Kärnän ja Savolan mukaan Suomella on käsissään ainutlaatuinen mahdollisuus kasvattaa viennin arvoa lisäämällä turkisten tuotantoa.

  • Suomessa asiat on hoidettu viisaasti ja rokotteiden myötä alan näkymät ovat Suomessa valoisat. Koronaviruspandemian myötä Euroopan suurin minkkiturkkien tuottaja Tanska määräsi maan minkkikannan lopetettavaksi, kun minkkitarhalla todettiin koronaviruksen uusi muunnos. Päätöksen seurauksena Tanskassa lopetettiin viime vuonna noin 17 miljoonaa minkkiä ja turkistarhaus kiellettiin vuoden 2021 loppuun. Tanskan alas ajetun tuotannon kysyntä suuntautuu uusille markkinoille ja Suomen on mahdollista ottaa Tanskan paikka, Kärnä ja Savola kertovat.

Edustajien mukaan alan vaikutus voi parhaimmillaan nousta merkittäväksi maaseutujen elinvoiman mahdollistajaksi.

  • Turkisala tuo Suomeen vuosittain merkittävästi vientituloja. Vuonna 2019 viennin arvo oli alan (FIFUR) tilastojen mukaan 312 miljoonaa euroa. Parhaimmillaan viennin arvo on ollut 810 miljoonaa euroa vuonna 2013. Turkiselinkeinon suora työllisyysvaikutus on Suomessa alan mukaan 4030 henkilöä. Turkisala tuottaa veroja ja sosiaalivakuutusmaksuja Suomeen 119 miljoonaa euroa. Nämä luvut on mahdollista viisaasti toimimalla moninkertaistaa, Kärnä ja Savola painottavat.

Kärnän ja Savolan mukaan tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman toimia.

  • Hallituksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin alan toimintaedellytysten parantamiseksi. Tarvitaan selkeä näkymä tulevien vuosien sääntelystä sekä tukea investoinneille. Tätä mahdollisuutta emme saa hukata, Kärnä ja Savola päättävät.

Kommentit (1)

  • Susan Benson 31.3.2021 klo 04.44
    Hei Hyvät naiset ja herrat, tarvitsette taloudellista apua? Olen Susan Benson. Olen lainanantaja ja myös finanssikonsultti.

    Tarvitsetko yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa tai lainaa projektisi loppuun saattamiseksi? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen, että otat yhteyttä yritykseeni. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluja, mukaan lukien pitkä- ja lyhytaikaiset lainat. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai Lähetä minulle sähköpostia WhatsApp-palveluun: +447903159998 ja saa vastauksen hetkessä.

    Olemme kattava rahoituspalveluyritys ja olemme sitoutuneet auttamaan sinua täyttämään kaikki toiveesi. Olemme erikoistuneet tarjoamaan jäsenneltyjä rahoitusratkaisuja yksityisille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.

    Tässä on joitain syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainaa varten;
    * Mukavuus - Voit hakea lainaa missä ja milloin tahansa.
    * Joustava summa - Voit päättää, kuinka paljon haluat lainata.
    * Nopea suora rahoitus - saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksynnästä.
    * Joustava korko - kohtuullinen korko 3%.
    * Korkea hyväksyntä
    * Joustava takaisinmaksu - saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1–30 vuoden ajan.
    * Yksinkertainen online-sovellus.
    * Henkilökohtainen ohjaus ja asiantuntemus.
    * Ei piilotettuja maksuja

    Älä menetä mahdollisuutta varojen puutteen vuoksi. Ota nyt yhteyttä yritykseeni, voimme auttaa sinua lainalla, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia ympäri maailmaa

    Jos haluat lisätietoja lainatarjouksestamme, lähetä meille lainapyyntösi tähän sähköpostiosoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai WhatsApp-palveluun numeroon +447903159998

    Välittäjät / konsultit / välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaansa ja ovat täysin suojattuja. Työskentelemme luottamuksellisesti yhdessä kaikkien osapuolten hyödyksi.

« Takaisin