3.6.2021  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Puolustus

Ähtäri menestyy yhteistyöllä ja yhteen hiileen puhaltamisella

Uutisnuotta 2.6.2021
 
Olen saanut seurata Ähtärin kehittymistä viimeisen 20- vuoden aikana paraatipaikalta kaupunginvaltuuston jäsenenä ja sen kautta tulleiden useiden luottamustehtävien kautta. Maailma on muuttunut, mutta paikkakunnallamme on edelleen selkeät valtit, jotka kannattelevat meitä. 
 
Vahva vene- ja metalliteollisuus, matkailu, kaupan palvelut sekä maa- ja metsätalous ovat pitäneet meidät elävänä ja asukkaamme leivässä. Julkiset palvelut ovat edelleen hyvät ja valtion työpaikoista Puolustusvoimat keskeinen työllistäjä ja turvallisuuden tunteen tuottaja. Uskon näiden vahvuuksiemme kannattelevan kotipaikkakuntaamme jatkossakin.
 
Ähtärin tahto on pysyä itsenäisenä. Sen mahdollistamiseksi tarvitsemme laajaa yhteistyötä seutukunnan ja maakunnan kesken. Iso osa palveluista tuotetaan jo nyt yhdessä. Keskeisin ja näkyvin meille on sosiaali- ja terveydenhuolto, joka on sekä seudullisesti, että maakunnallisesti toteutettu.
 
Ammatillisessa koulutuksessa leveistä hartioista vastaa maakunnallinen koulutuskuntayhtymä. Tällä varmistamme sekä yrityksiämme palvelevan koulutustarjonnan, että osaavat opettajat alueellamme. Lukiokoulutuksessakin on selvää, että yhteistyötä naapurilukioiden kanssa on lisättävä varmistaaksemme oman lähilukiomme toiminnan tulevaisuudessakin.
 
Olen toiminut luottamustehtävissä melko pitkään. Itse asiassa yli puolet elämästäni. Reppuunkin on paljon jo tarttunut. Onnistumisia ja vastoinkäymisiä. Ennen kaikkea kokemusta siitä mihin ja milloin on syytä vaikuttaa, jotta tavoitteemme voivat toteutua. Varsin usein olemme neuvottelemassa meitä koskevista asioista niin maakuntakeskuksen kuin pääkaupunginkin päässä.
 
Kiitos siitä, että olette tähän saakka luottaneet. Ähtärillä on monta taistelua takana ja useita edessä. Rakkaan kotiseudun puolesta jaksaa vääntää. Viestejä Helsinkiin ja Seinäjoelle, sekä päinvastoin, riittää jatkossakin. Yhteistyöllä ja yhteen hiileen puhaltamisella me kyllä pärjäämme. Pyydän luottamustanne.
 
Mikko Savola
Kaupunginvaltuutettu 2001-
Kansanedustaja (kesk.)
Ähtäri

Kommentit (3)

  • UNICREDIT FAST LOAN 17.6.2021 klo 04.53
    Hei kaikki

    Unicredit tarjoaa ILMAISEN LAINAN jokaisesta lainatapahtumasta. Sinulta ei vaadita etukäteen tai mitään kustannuksia. Tarvitset vain voimassa olevan henkilötodistuksesi lainan saamiseksi.
    YHTEYSTIEDOT

    Sähköpostiosoite: unicreditfastloan@gmail.com

    PUHELIN: +17815611941

    Laina parhaalla mahdollisella tavalla
  • UNICREDIT FAST LOAN 17.6.2021 klo 04.53
    Hei kaikki

    Unicredit tarjoaa ILMAISEN LAINAN jokaisesta lainatapahtumasta. Sinulta ei vaadita etukäteen tai mitään kustannuksia. Tarvitset vain voimassa olevan henkilötodistuksesi lainan saamiseksi.
    YHTEYSTIEDOT

    Sähköpostiosoite: unicreditfastloan@gmail.com

    PUHELIN: +17815611941

    Laina parhaalla mahdollisella tavalla
  • kAY 16.9.2021 klo 19.39
    olen niin innoissani tänään. Olen nähnyt kommentteja ihmisiltä, jotka olivat jo saaneet lainaa LAPO M-F: ltä, joten päätin hakea suositusten perusteella ja vain muutama tunti sitten vahvistin tililleni yhteensä 10 500 euroa. Tämä on todella hieno uutinen, ja kehotan kaikkia, jotka tarvitsevat todellista lainaa, jättämään hakemuksen sähköpostitse: lapofunding960@gmail.com
    Whatsapp +447883183014

« Takaisin