2.9.2021  //  Vaaliteemat, Yleiset, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Seutukuntayhteistyö on kaikkien etu


 
Viiskunta 2.9.2021 
 
Suomen kuntien ja kaupunkien uudet valtuustot ovat päässeet tositoimiin lähiviikkojen aikana. Ensimmäiset kokoukset, valinnat ja järjestäytymiset on saatu pidettyä, niin myös meidän seutukunnallamme. Onnea kaikille eri tehtäviin valituille.
  
Tämä kuntavaalikausi onkin erityisen tärkeä. Kuntien velvoitteet pienenevät sote- uudistuksen viedessä tehtäviä hyvinvointialueille. Maakuntavaalit koittavat jo tammikuussa. Toisaalta kuntien tehtävät esimerkiksi työllisyystoimien hoitamisessa kasvavat, joka tuo lisää vastuuta, mutta myös valtionosuuksia.
  
Kuusiokuntien alueella olemme luottaneet yhteistyön voimaan. Olemme huolehtineet yhdessä esimerkiksi alueemme terveydenhoitopalvelut ja ajaneet liikennehankkeita, kuten valtatien 18 parantamista ja saaneet turvattua Haapamäen radan liikennöinnin. Nämä esimerkit kertovat hyvin paikallisyhteistyön merkityksestä valtion päätöksissä.
  
Toisen asteen koulutuksen alueellinen kehittäminen on tärkeä painopiste lähivuosina. Kuortaneen urheilulukion valtakunnallisesti erottuva menestys jatkuu, Ähtärin Tuomarniemelle tehtävä Sedun ja lukion yhteiskampus hyödyttää koko seutukuntaa ja Alavudella rakennetaan mielenkiintoista ralliammattikoulua, joka vahvistaa niin tavallista kuin ralliautoasentajan osaamista.
  
Yhteistyö niin kunnan kuin seutukunnan sisällä onkin avain menestyksekkääseen valtuustokauteen. Hyvät ja säännölliset puheyhteydet valtuustojen, hallitusten ja virkamiesten välillä parantavat alueellisia vaikutusmahdollisuuksiamme niin maakunnassa kuin valtakunnallisesti.
  
Eri mieltäkin voidaan asioista olla ja painopisteet voivat kunnittain vaihdella, mutta reilu yhteistoiminta on lopulta koko seutukunnan etu. Jokaisesta sisäisestä väännöstä hyötyjänä on useimmiten maakuntakeskus tai pääkaupunkiseutu, joihin palvelut uhkaavat siirtyä muutoinkin.

Kommentit (1)

  • SUSAN BENSON 2.10.2021 klo 01.24
    Hei hyvät naiset ja herrat, tarvitsetko taloudellista apua? Olen Susan Benson. Olen lainanantaja ja myös taloudellinen konsultti.

    Tarvitsetko yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa, asuntolainaa tai lainaa projektisi loppuun saattamiseksi? Jos vastauksesi on kyllä, suosittelen sinua ottamaan yhteyttä yritykseeni. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluja, myös pitkä- ja lyhytaikaisia ​​lainoja. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai lähetä minulle viesti suoraan WhatsAppissa: +447903159998 ja saat vastauksen hetkessä.

    Olemme kattava rahoituspalveluyritys ja olemme sitoutuneet auttamaan sinua täyttämään kaikki toiveesi. Olemme erikoistuneet tarjoamaan strukturoituja rahoitusratkaisuja yksityisille ja yrityksille tehokkaimmin ja nopeimmin.

    Tässä on muutamia syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainaa varten.
    * Mukavuus - Voit hakea lainaa milloin ja missä tahansa.
    * Joustava summa - päätät kuinka paljon haluat lainata.
    * Nopea suorarahoitus - Vastaanota laina 24 tunnin kuluessa hyväksymisestä.
    * Joustava korko - Edullinen 3%korko.
    * Korkeat hyväksymisprosentit - Sinulla on 99,9% mahdollisuus saada laina
    * Joustava takaisinmaksu - Sinun on valittava takaisinmaksupäivä, joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1–30 vuoden ajan.
    * Yksinkertainen online -sovellus.
    * Henkilökohtaista ohjausta ja asiantuntemusta.
    * Ei piilotettuja maksuja

    Älä menetä mahdollisuutta rahoituksen puutteen vuoksi. Ota heti yhteyttä yritykseemme, voimme auttaa sinua lainan saamisessa, koska olemme auttaneet lukuisia yksilöitä ja organisaatioita, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia ympäri maailmaa

    Jos haluat lisätietoja lainatarjouksestamme, lähetä meille lainapyyntösi osoitteessa
    Sähköposti: sunshinefinancialgroupinc@gmail.com
    WhatsApp/sähke: +447903159998

    Välittäjät/konsultit/välittäjät ovat tervetulleita tuomaan asiakkaitaan ja ovat 100% suojattuja. Toimimme yhdessä luottavaisin mielin kaikkien osapuolten eduksi.

« Takaisin