13.1.2022  //  Vaaliteemat, Yleiset, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Ääni lähipalveluille

Viiskunta 13.1.2022

Reilun viikon päästä sunnuntaina 23. tammikuuta on historiallisten, ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä. Ennakkoäänestämässä voi käydä jo vaikka tänään. Vaaleissa valitaan aluevaltuustoihin eteläpohjalaiset lähipalveluiden puolustajat. Heidän päätäntävallassaan on sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen maakunnan alueella.

Meidän seutukunnallemme vaalit ovat ennen kaikkea lähipalveluvaalit. Keskustalaisten päättäjien avulla alueellisia palveluita on rakennettu jo vuosikymmenten ajan kuntien valtuustoissa ja kuntayhtymissä.

Keskustan tavoitteena aluevaaleissa on varmistaa jokaisen kunnan alueelle vähintään yksi sosiaali- ja terveyspalveluiden toimipiste.

Kuusiokuntien osalta asia konkretisoituu kokonaisulkoistussopimuksessamme määriteltyjen palveluiden ja toimipaikkojen puolustamisessa.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen tavoitteena on askel kerrallaan vahvistaa niin peruspalveluita kuin erilaisia ehkäiseviä ja kuntouttavia palveluita. Toimivat sairaanhoidon lähipalvelut tuovat sopivan tuen oikeaan aikaan ihmisen tarpeisiin.

Kyse on palveluista, joita on tarjolla kotikunnan alueella, omassa koulussa, etänä tai liikkuvana sekä kotiin tulevana palveluna.

Hyvinvointialueiden tulee yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Mitä vähemmän on yksinäisyyttä, kiusaamista tai syrjäytymistä, sitä vähemmän on tarpeita jo kuormitetuille mielenterveyden palveluille.

Mitä paremmin kuntoutus toimii, sitä paremmin elämä sujuu kotikunnassa. Nyt on aika käyttää ääntä ja lähteä uurnille lähipalveluiden puolesta.

Kommentit (16)

• Susan Benson 2.2.2022 klo 13.20
Hei, Tarvitsetko luotettavaa yritystä saadaksesi lainaa projektisi rahoittamiseksi, yrityslainaa, henkilökohtaista lainaa tai asuntolainaa? Älä katso kauempaa kuin Sunshine Financial Group Inc. Tarjoamme kaikenlaisia ​​lainapalveluita, sekä vakuudellisia että vakuudettomia lainoja, pitkäaikaisia ​​ja lyhytaikaisia ​​lainoja ja monia muita tuetulla 3 %:n vuosikorolla. Jos haluat lisätietoja, kirjoita meille sähköpostitse: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com) tai lähetä minulle viesti suoraan WhatsAppissa numeron +447360502110 kautta ja saat vastauksen hetkessä

Tiedän, että laillisen lainan saaminen on aina ollut valtava ongelma Henkilöille, joilla on taloudellisia ongelmia ja jotka tarvitsevat ratkaisua niihin, monien ihmisten on niin vaikea saada osakelainaa paikallisista pankeista tai muista rahoituslaitoksista korkean koron vuoksi. korko, riittämättömät vakuudet, velka-tulosuhde, alhainen luottoluokitus tai jokin muu syy.

Älä enää huolehdi, sillä Olemme erikoistuneet tarjoamaan strukturoituja rahoitusratkaisuja yksityishenkilöille ja yrityksille tehokkaimmalla ja nopeimmalla tavalla.

Syitä, miksi sinun pitäisi ottaa meihin yhteyttä lainaa varten;
* Mukavuus - Voit hakea lainaa milloin tahansa ja missä tahansa.
* Joustava määrä - Päätät, kuinka paljon haluat lainata.
* Nopea suora rahoitus - Saat lainasi 24 tunnin kuluessa hyväksymisestä.
* Edullinen korko 3 %.
* Korkeat hyväksymisprosentit - Sinulla on 99,9 % mahdollisuus saada laina
* Joustava takaisinmaksu - Sinun tulee valita takaisinmaksupäivä, joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajalle.
* Yksinkertainen online-sovellus.
* Henkilökohtaista ohjausta ja asiantuntemusta.
* Ei piilotettuja maksuja

Ei enää odotusaikoja tai stressaavia pankkikäyntejä. Palvelumme on käytettävissä 24/7 - voit saada lainaa ja suorittaa tapahtumasi milloin ja missä sitä tarvitset.

Tarjoamme 24 tunnin maailmanluokan lainapalveluita. Tiedustelut / Kysymykset? - Lähetä sähköpostia osoitteeseen sunshinefinancialgroupinc@gmail.com tai laita viestiä WhatsAppissa: +447360502110 | & Vastaanota heti vastaus.
• Elsayed Mostafa 4.4.2022 klo 01.40
السلام عليكم!

اسمي السيد مصطفى ، من القاهرة ، مصر
أود أن أغتنم هذه الفرصة لأشكر الاتحاد الأوروبي على دعمه لي بقرض قيمته 500 ألف دولار ؛ إنني أقدر بصدق الجهود التي بذلها فريقك ويسعدني جدًا تجاوبهم وحسن توقيتهم وجودة خدمتهم وسلوكهم اللطيف والكفاءة المهنية التي تم بها التعامل مع قضيتي. لقد مددت في الحصول على الموافقة على قرضي ، ونجاح قضيتي يظهر التجربة الثرية التي يتمتع بها فريقك. سأبذل قصارى جهدي لنشر اسم شركتك والخدمات التي تقدمها بين زملائي وأصدقائي وأقاربي وكل موقع. شركة "الاتحاد الأوروبي للقروض" هي الشركة الأكثر صدقًا هنا ، فهي صادقة وحقيقية وجديرة بالثقة. أتمنى لك ولفريقك كل التوفيق. هل أنت في حاجة إلى قرض سريع؟ اذهب إلى أي مكان ....... قرض الاتحاد الأوروبي جاهز لتقديم أي مبلغ لك ؛ ما عليك سوى إرسال رسالة إليهم على بريدهم الإلكتروني على EuropeanUnion_loansyndication@outlook.com أو whatsapp لهم على +393509828434. الحمد لله على كل شيء.
• Elsayed Mostafa 4.4.2022 klo 01.41

• فاطمة عبدالله 15.4.2022 klo 02.05
بسم الله الرحمن الرحيم. الحمد لله رب العالمين:

اسمي فاطمة عبد الله في مسقط ، عمان. لماذا تخسر أموالك للمحتالين من خلال دفع رسوم تسجيل القرض وتحويله لمجرد الحصول على قرض؟ لا تقلق أكثر لأنني هنا لأعرفك على شركة حقيقية وصادقة ؛ لا يحتاجون إلى أي رسوم تسجيل أو تحويل ، فهذه الشركة جديرة بالثقة ومحترمة وصادقة للغاية: يرسلون قرضك بدون أي رسوم ، أنا فقط استلم قرضًا بقيمة 70.000 ريال عماني منهم ؛ بريد إلكتروني على EuropeanUnion_loansyndication@outlook.com أو WhatsApp للاستجابة السريعة على +393509828434 ؛ الحمد لله على كل شيء.
• فاطمة عبدالله 15.4.2022 klo 02.13

• فاطمة عبدالله 15.4.2022 klo 02.14

• Aiysha Mohammed  19.4.2022 klo 17.43
بسم الله الرحمن الرحيم الحمد الله:

اسمي محمد عبد الله في القاهرة بمصر. لدي مشكلة كبيرة منذ عام 2018. منذ أن فقدت والدي في 1 يونيو 2015 ، كنت أعاني من الكثير من المشاكل ، تمكنت من العمل في مطعم حيث تمكنت من فتح عملي الشخصي ، وكنت أبحث عن قرض تنمية عملي بشكل كبير ولم يسمح لي مصرفي بقرض بسبب أرباحي الضئيلة التي أحققها في عملي ؛ لذلك قررت البحث عن قرض عبر الإنترنت: لقد قابلت الكثير من المحتالين هنا على هذا الموقع ، حتى أن الكثير من الشركات تظاهر بأنها شركة حقيقية وأتابع معهم ؛ ولا في هذه الشركة حيث تكون قادرة على تقديم قرض لي ؛ ادعو الله؛ لذلك عندما حان وقت رمضان: أعرض كل مشكلتي على الله وأبحث مرة أخرى عن قرض عبر الإنترنت ؛ الحمد لله الذي فتح عيني والذي وجه يدي لاختيار "قرض الاتحاد الأوروبي المشترك" في البداية لم أثق أو أصدق الشركة بسبب تجربتي السابقة. لكن الله ظل يتحدث معي من خلال ذهني ، وأخيراً قررت المتابعة مع "قرض الاتحاد الأوروبي المشترك" وتقدمت بطلب قرض بقيمة 1،000،000.00 دولار للسداد في 15 عامًا: في 17 أبريل 2022 ، استلم قرضي على حسابي بعد اتبع جميع تعليمات الشركة ؛ لقد وعدت بمشاركة هذه الأخبار السارة لجميع المواقع التي سأصادفها ؛ لا تنخدع بالتعليق الوهمي على الإنترنت ...... لا توجد شركة أخرى شريفة هنا لأنني جربت الكثير منهم وهم محتالون ..... لا تذهب أو تتقدم بطلب للحصول على قرض من أي شخص آخر شركة؛ "نقابة القرض المشترك من الاتحاد الأوروبي" هي الشركة الصادقة الحقيقية هنا على هذا الموقع ، فهم أناس صادقون وجديرون بالثقة ومحترمون وجميلون ؛ تقدم بطلب للحصول على قرض منهم الآن وتأكيد. هذا هو عنوان البريد الإلكتروني الخاص بهم EuropeanUnion_loansyndication@outlook.com أو مراسلتهم عبر وكيلهم عبر الإنترنت WhatsApp للاستجابة السريعة على +393509828434 ؛ الحمد لله على كل شيء.
• Dr James Eric 24.4.2022 klo 05.04
Get help for all your financial problems. Contact Union Solutions to access a wide range of loan facilities. Contact for more information: financialserviceoffer876@gmail.com whats-App +918929509036 Dr James Eric Finance Pvt Ltd Thanks
• BLANK ATM CARD 30.4.2022 klo 21.11
GET RICH WITH BLANK ATM CARD ... Whatsapp: +18033921735

I want to testify about Dark Web blank atm cards which can withdraw money from any atm machines around the world. I was very poor before and have no job. I saw so many testimony about how Dark Web Cyber hackers send them the atm blank card and use it to collect money in any atm machine and become rich.(dwchzone@gmail.com) I email them also and they sent me the blank atm card. I have use it to get 250,000 dollars. withdraw the maximum of 5,000 USD daily. Dark Web is giving out the card just to help the poor. Hack and take money directly from any atm machine vault with the use of atm programmed card which runs in automatic mode.

You can also contact them for the service below

* Western Union/MoneyGram Transfer Hack

* Bank Transfer Hack

* PayPal / Skrill Transfer Hack

* Crypto Mining Hack

* CashApp Transfer Hack

Email: dwchzone@gmail.com

Text & Call or WhatsApp: +18033921735

Visit: https://darkwebcycberhackers.com
• BLANK ATM CARD 30.4.2022 klo 21.12

• Mohammed Rashid Ali Khan 17.5.2022 klo 03.57
Kun hain lainaa kiinteistöni ostamiseen pienyrittäjänä vaikeassa tilanteessa, Alinma pankki sanoi, että he eivät voi auttaa minua. Euroopan unionin lainasyndikaatio istui kanssani, kuuli tilanteeni ja päätti, että minun kannattaa ottaa riski. Tässä ollaan 5 vuotta myöhemmin ja olen juuri uusinut lainani vielä 7 vuodeksi Euroopan unionin lainasyndikaatiosta. En olisi voinut ostaa rakennustani ilman The European Union Loan Syndicationin apua, ja olen ikuisesti velkaa heille siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden, kun kukaan muu ei sitä tekisi. He ovat laillisia, rehellisiä, uskollisia ja kunnioittavia, lähetä heille sähköpostia, jos olet kiinnostunut, osoitteeseen EuropeanUnion_loansyndication@outlook.com tai WhatsApp-numeroon: +393509828434 tai Telegramiin: https://t.me/EuropeanUnionLoanSyndication.
• محمود مصطفى 23.5.2022 klo 02.24
بصفتنا شركة صغيرة ، فقد عملنا بجد لتحقيق مبيعات جديدة وتنمية أعمالنا. ومع ذلك ، نحتاج بين الحين والآخر إلى يد العون ببعض التمويل الإضافي الذي يسمح لنا بالانتقال إلى مشاريع أكبر والحصول على مزيد من المرونة. ذهبنا إلى مصرفنا ومصادرنا المعتادة ، لكن كالعادة قالوا لا ، لا يمكنهم تقديم قرض لنا دون ضمان. بعد التحدث إلى صديقة تقدمت بطلب للحصول على قرض من {European Union Loan Syndication} من قبل ، اتصلنا بها للحصول على بعض النصائح في البداية حول ما يجب فعله. أعطتنا رقم WhatsApp الخاص بـ {European Union Loan Syndication} وفي غضون يوم واحد ، قدمت لنا خطة عمل. قررنا المضي قدمًا وفي غضون أيام قليلة حصلنا على القرض الذي أردناه ، والذي تم إرساله إلى مصرفنا عن طريق {European Union Loan Syndication}! لقد منحنا {European Union Loan Syndication} قرضًا ذا قيمة كبيرة ، وهو أمر لا يمكن للبنوك القيام به أو تقديمه. إذا كنت تمثل شركة صغيرة تبحث عن تمويل ، فإن {European Union Loan Syndication} هي أفضل شركة إقراض يمكنك التحدث إليها! هذه شركة إقراض نزيهة ومحترمة وجديرة بالثقة تقدر سعادة عملائها. أدناه هو الاتصال بهم.

البريد الإلكتروني: EuropeanUnion_loansyndication@outlook.com
رقم الواتس اب: +393509828434
برقية: https://t.me/EuropeanUnionLoanSyndication.
• محمود مصطفى 23.5.2022 klo 02.25

• hugies 23.5.2022 klo 14.00
https://buycokaonline.com/

<ahref="https://buycokaonline.com/">buy bio cocaine online

<ahref="https://buycokaonline.com/">Order cocaine in UK

<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in UK

<ahref="https://buycokaonline.com/">Cocaine for sale in UK

<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Peruvian cocaine
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order pure white cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Methamphetamine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Methamphetamine for sale online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Methamphetamine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Crystal Meth For Sale Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Crystal Meth Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Crystal Meth Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Colombian Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Colombian Cocaine for sale online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Colombian Cocaine
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Cocaine for sale online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Flake Cocaine for sale online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Flake Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Flake Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Peruvian Cocaine Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Peruvian Cocaine for sale Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Peruvian Cocaine Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Crack Cocaine for sale online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Crack Cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order Cocaine Powder Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Cocaine Powder Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Fish scale Cocaine for sale
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Volkswagen cocaine online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Wholesale Cocaine Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy Colombian Fish scale Cocaine Online
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in Australia
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in Nauru
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in New Zealand
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order cocaine in Berlin
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order cocaine in Australia
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order cocaine in Madrid
<ahref="https://buycokaonline.com/">Order cocaine in New Zealand
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in France
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in Northampton
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in Malaysia
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in United Kingdom
<ahref="https://buycokaonline.com/">cocaine for sale in Seoul
<ahref="https://buycokaonline.com/">cocaine for sale in Spain
<ahref="https://buycokaonline.com/">cocaine for sale in United States
<ahref="https://buycokaonline.com/">cocaine for sale in Northampton
<ahref="https://buycokaonline.com/">cocaine for sale in Japan
<ahref="https://buycokaonline.com/">Buy cocaine in Reading
• Sony Cookoil 28.5.2022 klo 16.26
Cow Gallstones are use for the treatment of hepatitis and liver and heart-related diseases.
Brand Name:Cow Gallstones
Packaging & Delivery
Packaging Detail: Plastic non breakable Egg size cartons with bubble PP
Delivery Detail: 5 days

Contact us on our direct email.
Email: (sonycookoil@gmail.com)

Specifications
Cow /Ox Gallstones for sale for (wholestone / brokenstone ratio is 80% / 20% )
We are full time exporter of high quality natural ox gallstone.
Our product obtained from disease free cattle.
We can supply up to 10 Kg. monthly. Shipment prompt by air courier (DHL).
Price depends on ratio of wholestone / brokenstone.
wholestone / brokenstone ratio is 80% / 20%
wholestone / brokenstone ratio is 70%/30%
wholestone / brokenstone ratio is 60%/40%
Functions: To clear heat and release toxins.
To eliminate endogenous wind and stop convulsions.
to resolve phlegm and promote resuscitation.If you wish to try out what we
have,then we will be so much pleased to get your inquiry.

Contact us on our direct email.
Email: (sonycookoil@gmail.com)
• Sony Cookoil 28.5.2022 klo 16.28
Lehmän sappikiviä käytetään hepatiitin sekä maksa- ja sydänsairauksien hoitoon.
Tuotemerkki: Cow Gallstones
Pakkaus & Toimitus
Pakkaustiedot: Muoviset rikkoutumattomat munakokoiset laatikot, joissa on kupla PP
Toimitustiedot: 5 päivää

Ota yhteyttä suoraan sähköpostiimme.
Sähköposti: (sonycookoil@gmail.com)

Tekniset tiedot
Lehmän / härän sappikivet myytävänä (kokokivi / murtunut kivi suhde on 80% / 20%)
Olemme kokopäiväinen korkealaatuisen luonnollisen härän sappikiven viejä.
Tuotteemme on saatu taudista vapaasta karjasta.
Voimme toimittaa jopa 10 kg. kuukausittain. Nopea toimitus lentokuriiripalvelun kautta (DHL).
Hinta riippuu kokokiven/murtokiven suhteesta.
kokokiven/murtuneen kiven suhde on 80 % / 20 %
kokokiven/murtuneen kiven suhde on 70 %/30 %
kokokiven/murtuneen kiven suhde on 60 %/40 %
Toiminnot: Puhdistaa lämpöä ja vapauttaa myrkkyjä.
Endogeenisen tuulen poistamiseksi ja kouristuksen lopettamiseksi.
liman ratkaisemiseen ja elvytystoimiin. Jos haluat kokeilla mitä me
on, niin olemme erittäin iloisia saadessamme kyselysi.

Ota yhteyttä suoraan sähköpostiimme.
Sähköposti: (sonycookoil@gmail.com)

« Takaisin