20.11.2015  //  Yleiset, Puolustus, Koko Suomi

Onko varusmiehen paikka lattialla?

Eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenet Markku Pakkanen (kesk.) ja Mikko Savola (kesk.) ovat huolestuneita varusmiesten matkustamisesta. Varusmiehiä kannustetaan liikkuman julkisilla kulkuneuvoilla, mutta usein etenkin suosituimmilla junavuoroilla istumapaikkoja ei ole. Viikoittain tuhannet varusmiehet käyttävät julkisia kulkuneuvoja liikkuessaan kodin ja varuskunnan välillä.

Varusmiehet voivat joutua vaihtamaan paikkaa jatkuvasti tai pahimmillaan viettämään useita tunteja junan lattialla. Samaan aikaan varusmiesten matkat ovat kasvaneet varuskuntien lakkauttamisesta johtuen. Kun litteroista luovuttiin vuonna 2014, varusmiehet menettivät samalla mahdollisuuden paikkalippuun. Nykyään varusmieskortti ja lomapuku oikeuttavat matkustamiseen junissa. Varusmieskortilla paikanvalinta ei kuitenkaan ole mahdollista.

Edustajat jättivät 20.11 kirjallisen kysymyksen varusmiesten matkustusolojen turvaamiseksi. ”Varusmiehet tekevät arvokasta työtä ja suorittavat velvollisuuttaan Suomen hyväksi. Meidän on huolehdittava varusmiesten matkustamisen mielekkyydestä ja turvallisuudesta varsinkin välimatkojen kasvaessa.” – Savola ja Pakkanen kommentoivat.

Kommentit (21)

  • UlatOk http://pills2sale.com/ cheap viagra 8.10.2020 klo 17.26
    UlatOk http://pills2sale.com/ cheap viagra
  • xwTwOh http://pills2sale.com/ levitra nizagara 18.10.2020 klo 16.55
    xwTwOh http://pills2sale.com/ levitra nizagara
  • Moefyz http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.14
    Moefyz http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • ATEV2Z http://pills2sale.com/ viagra online 14.11.2020 klo 06.45
    ATEV2Z http://pills2sale.com/ viagra online
  • adXNZB http://pills2sale.com/fTr1bYnau88IsQx 12.12.2020 klo 11.15
    adXNZB http://pills2sale.com/fTr1bYnau88IsQx
  • C1DLIB http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 00.14
    C1DLIB http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • OKfgWy https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.57
    OKfgWy https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • Hello good day  23.12.2020 klo 03.03
    Hello good day
  • Where are you from?  23.12.2020 klo 03.03
    Where are you from?
  • We're at university together  23.12.2020 klo 03.03
    We're at university together
  • I work for a publishers  23.12.2020 klo 03.03
    I work for a publishers
  • I can't get a signal  23.12.2020 klo 03.03
    I can't get a signal
  • Where are you from?  23.12.2020 klo 06.46
    Where are you from?
  • I'm in my first year at university  23.12.2020 klo 06.46
    I'm in my first year at university
  • Did you go to university?  23.12.2020 klo 06.46
    Did you go to university?
  • How long have you lived here?  23.12.2020 klo 06.46
    How long have you lived here?
  • I saw your advert in the paper  23.12.2020 klo 06.46
    I saw your advert in the paper
  • UyjuEu http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 16.28
    UyjuEu http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • uAum5s https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 17.15
    uAum5s https://beeg.x.fc2.com/
  • 3zoJUy https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 15.11
    3zoJUy https://buyzudena.web.fc2.com/
  • tcbl8H https://writemyessayforme.web.fc2.com#write 21.2.2021 klo 17.56
    tcbl8H https://writemyessayforme.web.fc2.com#write

« Takaisin