7.4.2017  //  Yleiset, Yrittäjyys, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa

Ähtärillä on edessä hyvä tulevaisuus

Ilkka 7.4.2017 

 
Oma kotiseutu ja lähiympäristö ovat luonnollisesti jokaiselle kaikki kaikessa. Reuna-alueen paikkakunnalla päätöksenteko kulminoituu usein palveluiden puolustamiseen ja keskittävien päätösten vastustamiseen.
 
Raskasta tietä on kuljettu niin ammattikorkeakoulun kuin sairaalan suhteen. Tiukka kuntatalous on lisäksi pakottanut elämään suu säkkiä myöden. Uuden kehittämiseen ei ole ollut riittävästi varaa.
 
Suhteellisen pitkän tuskien tien päähän on saatu kuitenkin valoa. Ähtärissä on menty nyt monella tavalla aimo harppauksin eteenpäin. Kuusiokunnissa tehty sote-ratkaisu on vahvistanut alueemme palveluja, täyttänyt sairaalanmäen eri toiminnoista ja tuonut terveydenhuollon menoihin ennustettavuutta.
 
Kaupungin talous on saatu oikealle uralle. Viime vuoden tilinpäätös onkin kaikkien aikojen paras. Sillä paikataan paljon menneiden vuosien alijäämiä. Se on iso asia.
 
Seutukunnallamme on hyvä yhteishenki suurien linjaratkaisujen suhteen. Se tuo vakautta ja turvaa kaikille reuna-alueen pitäjille. Tätä yhteistyötä tarvitaan tulevienkin haasteiden kohtaamiseen. Vahvistamme toinen toistamme.
 
Kiinan Presidentti Xi ilmoitti keskiviikkona valtiovierailullaan 100-vuotiaan Suomen mahdollisuudesta osallistua pandojen suojeluun. Pandat ovat korkeinta maiden välistä diplomatiaa, mitä Kiina voi kumppanimailleen tarjota.
 
Pandojen tuloon on valmistauduttu jo parin vuoden ajan. Matkailualueella ollaan tilanteessa, missä pandatalo on alkanut nousta Ähtäri-hallin viereen. Kaiken mennessä hyvin saamme asukkaat tarhaamme loppuvuodesta.
 
Matkailu antaa paljon paikkakunnallemme. Eläinpuiston kehittyminen pohjoismaiden johtavaksi tarhaksi, luo ympärilleen uusia investointeja ja työpaikkoja. Heijastevaikutukset tuovat hyvää koko maakuntaan.
 
Oikein toimittuna se voi tarkoittaa myös merkittäviä kansainvälisiä investointeja alueellemme. Siinä työssä tarvitaan laajasti koko elinkeinokenttää, sidosryhmiä ja kaikkia alueen asukkaita mukaan.
 
Uskon vahvasti Ähtärin hyvään tulevaisuuteen. Kaupungilla on edessään merkittävät hyvinvointi-investoinnit liikuntahalliin, kouluun, päiväkotiin, kylpylään ja infraan. Pitäessämme ison kuvan kirkkaana ja luottamalla vahvuuksiimme, tulemme pärjäämään tulevaisuudessa.
 
Vanhan sanonnan mukaan ”Harva näkee minne tie vie, ennen kuin saapuu sen päähän”. Ähtärin uusi tie on sen sijaan aukeamassa nyt kohti uutta suoraa.

Kommentit (0)

    « Takaisin