1.6.2017  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Kansainvälisyys, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa

Takaisin kotiseudulle

viiskunta 1.6.2017
 
Lukioista ja ammattikouluista kukitetaan jälleen suuri joukko nuoria aikuisia. He ovat valmiina kaikkeen mitä maailma heidän eteensä heittää. Valmistuneet ovat onnensa ja juhlansa ansainneet.
 
Yhteisenä eväänä tahdon antaa jokaiselle valmistuneelle oppimani viisauden; Olkaa avoimia maailmalle, menkää ja tulkaa, mutta muistakaa ylpeinä mistä olette kotoisin. Opiskelujen jälkeen paluu kotiseudulle tuntuu yhä houkuttelevammalta. Meidän päättäjien tehtävänä on löytää keinot siihen, että täältä löytyy elinvoimaisia yrityksiä ja sitä myöden uusia työllistymismahdollisuuksia.
 
Ähtärissä muurattiin tiistaina pandatalon peruskivi. Kotiseutumme askeleet entistä merkittävämmäksi matkailualueeksi ovat nyt vakaita ja määrätietoisia. Kaiken mennessä hyvin, on Suomen 100-vuotisjuhlan aikaan joulukuussa talo valmis ja pandapariskunta ensimmäisten vieraiden ihailtavana.
 
Ähtärin Eläinpuiston hanke on suuri mahdollisuus koko seutukunnalle ja maakunnalle. Varsinkin jos yhdistämme sen muihin oleviin ja syntyviin mahdollisuuksiin alueella.
 
Jo nyt on havaittavissa vaikutuksia joita hankkeen eteneminen saa aikaan eri suunnissa. Kasvavat vierailijamäärät houkuttelevat varmuudella niin uusia kuin vanhoja yrittäjiä panostamaan ja investoimaan lisää toimintaansa.
 
Muuttuva tilanne toimii myönteisenä neuvottelukeinona alueen asioita ajettaessa aina valtakunnan tasoa myöten. Kaikkine kerrannaisvaikutuksineen hyöty seutukunnallemme voi olla historiallinen.
 
Hyvä vire on saatava näkymään myös työpaikoissa alueellamme. Suomen talouden kääntyessä nousuun on erityisen tärkeää, että nostamme kaikki purjeet myötätuulen nappaamiseksi. Jokainen uusi työpaikka on myös tae valmistuviemme jäämiseen tai palaamiseen kotiseudulle.
 
Onnea siis valmistuneille ja menestyvälle seutukunnallemme!

Kommentit (0)

    « Takaisin