6.7.2017  //  Yleiset, Ähtäri, Seutukunta

Vaikeuksien kautta


Viiskunta 6.7.2017
 
Kesäkuu oli politiikassa historiallisen värikäs ja tuulinen. Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeiset aallot löivät korkealle ja olivat kaataa koko hallituksen. Hallituksen toimintakyvyn kannalta oli selvää, että hallitusohjelman lisäksi on pystyttävä luottamaan hallitusryhmien kykyyn tehdä päätöksiä ja kompromisseja myös yllättävissä tilanteissa. Vakain suunta pystyttiin turvaamaan Perussuomalaisista irronneen Uusi vaihtoehto -ryhmän kanssa.
 
Sote-uudistus ottaa oman aikalisänsä. Perustuslakivaliokunta sai arvionsa uudistuksesta valmiiksi juhannuksen jälkeen. Maakuntamalli on toteutettavissa valmistellun pohjalta, eikä siihen liity perustuslaillisia ongelmia. Valinnanvapaus itsessään ei ole perustuslain vastainen, vaan ongelman aiheutti siinä ollut julkisten toimintojen yhtiöittämisvelvoite.
 
Sote ei ole kaatumassa. Valinnanvapausmalli on vain valmisteltava uudelleen. Hallituksen sisällä askelmerkit jatkosta asetetaan lähipäivinä. Sote-juna ei törmännyt seinään, mutta vauhtiaan se joutui hidastamaan.
 
Paikallisissa asioissa omat vaikeutensa on tuonut Ähtärin Eläinpuiston Pandatalon takauspäätöksen valitus. Kaupunginhallitus hakee oikaisua päätöksestä Korkeimmasta Hallinto-oikeudesta. Käytäntö mutkistuu, mutta iso juna etenee.
 
Päättäjänä tahdon kuulua niihin jotka haluavat kehittää, kantaa vastuuta ja löytää alueellemme uutta työtä ja verotuloja. Maanantaina minut valittiin Ähtärin Eläinpuisto Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Haasteet ja mahdollisuudet hyvin tiedostaen määränpää on selvä; joulukuussa toivotetaan uudet asukkaat tervetulleeksi Pandataloon ja sen jälkeen tuhannet turistit ja uudet yritykset vahvistamaan seutukuntamme työllisyyttä tulevina vuosina.

Kommentit (10)

  • dwAKi5 http://www.LnAJ7K8QSpfMO2wQ8gO.com 29.11.2017 klo 08.20
    dwAKi5 http://www.LnAJ7K8QSpfMO2wQ8gO.com
  • 8CPiGy https://www.genericpharmacydrug.com 18.4.2018 klo 07.05
    8CPiGy https://www.genericpharmacydrug.com
  • ojuov5 https://www.genericpharmacydrug.com 12.5.2018 klo 15.26
    ojuov5 https://www.genericpharmacydrug.com
  • rkEMRR http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 22.30
    rkEMRR http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • M8aH0M http://xnxx.in.net/ xnxx videos 12.12.2020 klo 22.55
    M8aH0M http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • aRgvvb https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.08
    aRgvvb https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • lvXfFJ http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.26
    lvXfFJ http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • 5ihaY2 https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.18
    5ihaY2 https://beeg.x.fc2.com/
  • i6Rnlz https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.24
    i6Rnlz https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 07.12
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin