26.11.2017  //  Yleiset, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi

Kansanedustaja Savola luovuttaa joulukorttirahat Eppuleille

Kansanedustaja Savola luovuttaa joulukorttirahat Eppuleille

 
Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) perheineen lahjoittaa vuoden 2017 joulukorttisumman syöpälasten perheiden tukemiseen Pohjanmaan syöpäyhdistyksen Eppulit-perhekerholle. 
 
- Eppuleiden työ syöpälasten perheiden tukemisessa kotiseudullamme on erityisen merkityksellistä. Se on yhteisöllisyydestä ja tarpeesta kumpuavaa vertaistoimintaa erityisen vaikeassa tilanteessa olevien perheiden kesken. Toivomme, että lahjoituksemme voi osaltaan tuoda iloa ja mahdollisuuksia näille perheille.   
 
Pohjanmaan Syöpäyhdistyksen alaisuudessa jo 35 vuotta toiminut virallinen perhekerho Eppulit tarjoaa tukea ja toimintaa syöpälapsille ja heidän perheilleen. Eppulit toimii kokoVaasan, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella. Alueella sairastuu vuosittain vajaa 20 lasta syöpään. Jäsenperheitä Eppuleissa on tällä hetkellä noin 160. Eppulit ei itse kerää jäsenmaksua, vaan jäseneksi ja toimintaan mukaan pääsevät syöpälapsiperheet liittymällä Pohjanmaan Syöpäyhdistykseen.
 
Eppulit toimii aktiivisesti ja toiminta on suunnattu pääosin koko perheille. Jäsenistön keskuudesta valittu kerhotoimikunta vastaa kaikesta toiminnasta. Puheenjohtajana toimii Kari Alasaari.
 
- On hienoa nähdä, että meidän Eppulien virkeä toiminta alueen syöpälapsiperheiden parissa on huomioitu näin merkittävällä taholla. Arvostamme suuresti tällaista tukea vapaaehtoistoimintaamme – uusien lahjoitusten avulla voimme taas järjestää mukavia tapahtumia jäsenperheille, iloitsee Alasaari.  
 
Vuonna 2016 Savolat lahjoittivat aiempaa joulukorttimääräänsä vastanneen summan nuorten harrastustoimintaa tukevaan HyFis rahastoon. Eduskunnan joulukortit ovat edustajien ja henkilökunnan ostettavissa vuosittain ja eduskunta ei korvaa niiden hankintaa tai lähettämistä. Eduskunnasta lähetetään yli satatuhatta joulukorttia vuosittain, joiden postitettu arvo on useita kymmeniä tuhansia euroja.
 
- Monen vuoden ajan lähetimme yli tuhat joulukorttia ympäri maan ja niin tärkeä kuin jouluinen tervehdys onkin, meistä tuntui, että tämän rahan voisi kohdentaa myös suoraan tarvitsevien avuksi. Käytössämme on myös sähköinen joulutervehdys mitä edelleen välitämme kaikille, joilta sähköpostiosoitteen olemme saaneet.
 
Savolat luovuttivat lahjoituksen ja tapasivat Eppulit-perheitä Vaasan Tropiclandiassa 26.11.2017 

Kommentit (0)

    « Takaisin