14.12.2022  //  Vaaliteemat, Yleiset, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi

Kansanedustaja Mikko Savola: Tavoittelen puolustusministerin tehtävää


Tiedote 14.12.2022
Julkaisuvapaa: HETI
 

 
Keskustan puoluehallitus, eduskuntaryhmä ja europarlamentaarikot kokoontuvat torstaina ylimääräiseen kokoukseen valitsemaan määräaikaista puolustusministeriä Antti Kaikkosen päätettyä jäädä vanhempainvapaalle tammi – helmikuulla noin kahden kuukauden ajaksi. 
 
Puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko on kertonut julkisuuteen esittävänsä tehtävään elinkeinoministeri Mika Lintilää, hoitamaan tehtävää oman toimensa ohella.
 
Kolmannen kauden kansanedustaja, puolustusvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Mikko Savola on kokouksessa ehdolla puolustusministerin tehtävään.
 
- Onnittelen Kaikkosta perheenlisäyksestä ja rohkeasta sekä esimerkillisestä ratkaisusta jäädä vanhempainvapaalle ensi vuoden alussa.
- Puolustusministerin tehtävä on erityisen painava aikana, jolloin Euroopassa käydään sotaa ja Suomen Nato jäsenyysprosessi on loppusuoralla. Kun samaan aikaan Suomessa ja Euroopassa on valtava energiakriisi, näen, että tehtävä vaatii myös kahden kuukauden ajaksi päätoimisen puolustusministerin.
- Olen toiminut koko eduskuntaurani ajan maanpuolustustehtävissä puolustusvaliokunnan jäsenenä. Vuosina 2013 – 2016 toimin Suomen suurimman maanpuolustusjärjestön Reserviläisliiton puheenjohtajana ja vuosina 2015 – 2019 vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan puheenjohtajana. 
- Olen toiminut kansainvälisissä tehtävissä Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsenenä ja sittemmin varapuheenjohtajan yhtä kauan kuin olen ollut kansanedustaja. Lisäksi kokemusta on kertynyt Patrian neuvottelukunnan jäsenen tehtävästä viime vaalikaudelta.
- Tiedän, että substanssin osalta osaamiseni riittää tehtävää hoitamaan. Puolueen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ohjelma on laadittu johdollani ja sen valmistelussa aistin valtavan tarpeen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle keskustelulle myös puolueväen kanssa.
- Puolustusministeristä päättää puoluehallitus, mepit ja eduskuntaryhmä. Toivon, että kokous käy seikkaperäisen keskustelun kokouksessa Suomen tilanteesta ja päättää tehtävän täyttämisestä isänmaan kannalta parhaan tilannearvion pohjalta.
- Haluan pelata asiassa avoimin kortein; Olen informoinut asiasta puolueen puheenjohtaja Saarikkoa, puoluesihteeri Pirkkalaista sekä eduskuntaryhmää ja puoluehallitusta.
- Isänmaan etu on aina ennen puolueen- tai omaa etua, päättää Savola
 

Kommentit (0)

    « Takaisin