12.5.2023 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi
Puhe Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin vuosikokouksessa 12.5.2023
Arvoisa kunniapuheenjohtaja, euroopan parlamentin jäsen Mauri Pekkarinen, hyvät aatesisaret ja -veljet,
Viimeinen vuosi on ollut meille monivivahteinen. Aluevaalien menestyksestä suuntasimme pystypäin kohti eduskuntavaaleja. Koronarajoituksista oltiin päästy juuri eteenpäin, kun Eurooppaa kohtasi uusi kriisi. Sota.
Huoli Venäjän arvaamattomuudesta ja muuttuneesta turvallisuustilanteesta johdatti meidät lunastamaan kirjauksen niin sanotusta Nato-optiosta. Liityimme puolustusliitto Naton jäseneksi alle vuodessa, ennätysajassa. Vahvalla yksituumaisuudella. Keskustan määritellessä vahvasti suuntaa vakaana ulko- ja turvallisuuspoliittisena vaikuttajana.
Hallituskauden loppua kohden puolueiden sisäiset linjaerot näkyivät selvemmin kuin koskaan. Jouduimme esimerkiksi käyttämään eduskunnan enemmistön voimaa muuta hallitusta vastaan luonnonsuojelulain uudistamisessa. Huolehdimme tällä omaisuudensuojasta. Meille keskustalaisille pyhästä asiasta.
Saamelaiskäräjälaki tuotiin riitaisena eduskuntaan ja lopulta raukesi käsittelyajan loppuessa kesken.
Vastustajamme käyttivät näitä surutta kuvan maalaamiseen riidanhaluisesta keskustasta. Tuo oli toki vain yksi lommo muiden joukossa. Vuosien vastuu painoi ja painaa.
Eduskuntavaalien suureksi kuvaksi muodostui talous ja valtiontalouden sopeuttaminen. Valtionhoitajapuolueena ja kirstunvartijana syyttävä sormi osoitti monella meihin.
Vaalit olivat myös. Ja ehkäpä ennen kaikkea valtapoliittiset vaalit. Vaaleissa taisteltiin pääministerin paikasta. Vallasta ja tietoisesti asetetuista blokeista.
Vaalit eivät menneet hyvin. Eduskuntaryhmässämme on nyt 23 kansanedustajaa, joka on pienin määrä yli 100 vuoteen.
Pitkä hallitusvastuu painaa ja siksi suuntamme on nyt oppositioon. Selvää on, että keskustassa on aloitettava puolueen uudistaminen ja linjan kirkastaminen. Järjestörakennekin taitaa kaivata hiomapaperin sijaan jo talttaa.
Hyvä piirikokousväki,
Tämä porukka teki hurjasti työtä talven aikana eduskuntavaalien onnistumiseksi. Meillä oli ehdokasjoukko, josta jokainen oli tosissaan mukana. Töitä tehden ja ahkerasti maakuntaa kiertäen.
Haluan vielä kiittää teistä jokaista; Alinaa, Anttia, Esaa, Henna Helmiä, Joukoa, Lassea, molempia Paseja, Olavia, Paulaa sekä Saria.
Laitoitte itsenne likoon ja kannoitte ylpeänä Keskustan lippua ja värejä näissä vaaleissa.
Hyvät keskustalaiset,
Vaalien voittajat ovat solvanneet lähes kaikkea tekemistämme neljän vuoden ajan. Samoin parjattiin lähtemistämme hallitukseen neljä vuotta sitten, vaalitappion jälkeen.
Nyt kansa äänesti voittajat vastuuseen.
Hallitusneuvottelut on aloitettu kokoomuksen puheenjohtajan, Petteri Orpon johdolla.
Odotamme neuvotteluista selväsanaista ja yksityiskohtaista hallitusohjelmaa, jonka avulla saavutetaan vaalilupausten mukaisia tuloksia. Lupausten, jotka olivat tällä kertaa poikkeuksellisen suuria.
Oppositiossa keskusta antaa hallituksen esityksille oman perustellun vaihtoehdon. Isänmaan etua palvelevia päätöksiä on luonnollista tukea.
Uskon vakaasti, että jatkossakin sillanrakentajia tarvitaan ja tulevaisuudessa on taas poliittiseen keskustaa tunkua. Vapaan kansan suora tie. Vanha maalaisliiton vaalimainos ja sen sanoma on vielä arvossaan.
Nousun paikkoja meillä tulee riittämään. Oppositiossa olo ei itsessään tuo oloa autuaaksi. Meidän todelliset momentumimme ovat presidentin vaaleissa, eurovaaleissa ja jo vajaan parin vuoden päässä siintävissä kuntavaaleissa ja aluevaaleissa.
Toivon, että tänään täällä keskustelisimme vaaleista vakavalla mielellä.
Piirihallitus on purkanut vaalitulosta omassa kokouksessaan. Myös kaikille ehdokkaille ja vaalipäälliköille järjestettiin vaalien keskustelutilaisuus. Jokaisesta kierroksesta on opittava.
Täällä on mahdollisuus tuota keskustelua käydä koko kenttäväkemme toimesta.
Toivon, että väki puhuisi myös presidentinvaaleihin ja eurovaaleihin valmistautumisesta. Vajaan vuoden kuluttua on mahdollista, että Suomen ullko- ja turvallisuupolitiikkaa johtaa keskustalainen Tasavallan presidentti. Siihen on mahdollisuus.
Eurovaalit ovat reilun vuoden kuluttua. Mikäli haluamme kauden tauon jälkeen jälleen oman mepin, on sen työ aloitettava jo kesällä. Pyydän laittamaan asian korvan taakse.
Hyvä piirikokousväki,
Piirissämme on tapahtunut paljon viimeisen neljän vuoden aikana. Olemme nykyaikaistaneet toimintaamme, tuoneet sen monin osin 2020 -luvulle. Olemme keventäneet kulurakennettamme ja järkevöittäneet niin piirin taloushallintoa kuin henkilöstön toimenkuvia. Taloutemme on vahvemmalla pohjalla.
Piirin varainhankinta on jälleen käynnistetty ja työryhmätoimintaa elvytetty. Jäsenrekisteri on ajantasaistettu haamujäsenet rekisteristä siivottu. Jäsenkeräystoimintaa on aloitettu.
Työtä on myös paljon vielä jäljellä, eikä lihavia vuosia uskalla kukaan luvata.
Elävä kansanliike käyttää hyväkseen kaikkia voimavarojaan. Se tietää mistä on tullut, mutta ei pelkää uudistua. Siihen työhön meidän on nyt alettava.
Kuten sanoin, ensi vuonna on edessä presidentinvaalit ja eurovaalit, missä piirimme tulee hoitamaan leiviskänsä kunnialla. Todellisen tähtäimen haluan asettaa kahden vuoden päästä käytäviin kunta- ja aluevaaleihin. Silloin punnitaan todellisesti, onko Suomi vielä keskustan vihreä?
Elävä kansanliike antaa mahdollisuuksia toimijoilleen näyttää kykynsä ja astua vastuuseen. Omalta osaltani olen kiitollinen jokaisesta tehtävästä mitä piirin puolesta olen saanut vuosien aikana tehdä.
Nyt tahdon antaa mahdollisuuden seuraaville tekijöille tarttua puikkoihin.
Kuten piirin syyskokouksessa Töysässä kiitospuheenvuorossani sanoin. Tämän vuoden jälkeen on aika katsoa uusia vastuunkantajia tähän piirin puheenjohtajan tehtävään. En siis ole käytettävissä piirin johtoon tulevan syksyn piirikokouksessa.
Näin uudelle puheenjohtajalle jää reilusti aikaa ottaa vankka ote ohjaimista ennen tulevia kunta- ja aluevaaleja.
Toivon, että tehtävää lähtisi tavoittelemaan useampi hyvä henkilö. Kunnissa kiertäen ja tavoitteensa sekä visionsa kertoen. Elävä kansanliike kilvoittelee, tavoittelee ja pyrkii eteenpäin.
Näillä sanoin tahdon toivottaa jokaiselle hyvää vuosikokousta.
Kiitos!