11.5.2024  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi

Keskustan vaihtoehto on työn ja kasvun tie


Ilkka-Pohjalainen 11.5.2024
 
Eduskunnassa on pureskeltu hallituksen kehysriihen päätöksiä. Samalla keskusta julkisti oman vaihtoehdon kestävän kasvun luomiseksi ja koko Suomen elinvoiman turvaamiseksi. Suomen on valittava kestävä työn ja kasvun tie. Suurien sopeutusten ja veronkorotusten rinnalla yritysten kasvunäkymät ja toivo luotettavasta tulevaisuudesta pitää yhteiskunnan pyörimässä.
 
Vaihtoehdon esittäminen on demokratian toteutumisen kannalta tärkeää ja toivon suuresti, ettei hallituspuolueet pelkästä keskustan kehumisen pelosta vastustaisi heille esitettyjä ratkaisuja. Annan itsekin heti kiitoksen hallituksen päätöksestä myöntää määräraha VT3:n ja VT19:n, eli niin sanotun Jalasjärven risteyksen toteuttamiseen. Hanke on ollut Etelä-Pohjanmaan liiton edunvalvonnan ykköskohde ja Väyläviraston A1 -korissa valmiina toteutettavaksi ja sitä on painettu päälle kaikilla rintamilla.
 
Samaan hengenvetoon on toki todettava surullisena hallituksen välinpitämättömyys Suupohjan rataa sekä Järviseudun ja Kuusiokuntien yritysten investointien kannalta keskeistä aluetukikarttaa kohtaan. Kaikille kolmelle seutukunnalle hallituksen suunnitelmat lupaavat kylmää kyytiä.
 
Talouden isossa kuvassa kulujen kasvua on jarrutettava. Pitkäaikaisia uudistuksia tulee tehdä ylivaalikautisesti. On laitettava asioita tärkeysjärjestykseen ja tehtävä tavallisten ihmisten arjen kannalta parempaa politikkaa.
 
Ennen vaaleja annettuihin lupauksiin nähden Orpon ja Purran hallituksen ensimmäinen vastuuvuosi on ollut pettymys. Suomen talouden pitkän aikavälin kasvuvaje syvenee. Kasvussa ovat olleet vain työttömyys, konkurssit ja valtion velka, ei kansantalous eikä ihmisten hyvinvointi.
 
Keskustan tie on vaativa, mutta palkitseva. Se on tavallisten ihmisten asialla. Haluamme olla rakentamassa Suomea, jossa on myönteinen näkymä tulevaisuuteen 2030-lukua kohti kuljettaessa. Siinä kaikki voivat osallistua omien kykyjensä mukaan. Kenenkään taakka ei ole kohtuuton, mutta vapaamatkustajia ei hyvällä katsota.
 
Uudistaisimme eläkejärjestelmää esimerkiksi niin, että halutessaan pidempään työelämässä jatkavat saisivat tuntuvat veroalennukset. Itse eläkeikää ei tarvitsisi korottaa. Emme leikkaisi lapsiperheiltä, suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista emmekä koulutuksesta. Höllentäisimme hyvinvointialueita koskevaa sääntelyä hallitusta rohkeammin ja pidentäisimme alijäämän kattamisaikaa, jotta alueiden talous pystytään vakauttamaan ettei lähipalveluja ajettaisi hallitsemattomasti alas.
 
Korottaisimme yleistä arvonlisäverokantaa hallitusta vähemmän, sekä pitäisimme lääkkeiden, liikennepalvelujen, matkailun ja kulttuuripalvelujen arvonlisäveron edelleen kymmenessä prosentissa.
 
Huomioisimme paremmin myös seutukaupungit. Ottaisimme käyttöön seutukuntakohtaiset kasvusopimukset korvaamaan vain isoimpien kaupunkien kanssa tehtävät MAL-sopimukset.
 
Kasvun vauhdittamiseksi toteuttaisimme verohyvityksen ulottaen sen myös pienten ja keskisuurten yritysten investoinneille. Verottaisimme yrityksen sisään jätettäviä voittoja vähemmän kuin ulos jaettavia. Lisäksi nostaisimme arvonlisäverotuksen alarajaa 30 000 euroon. Samalla pitäisimme kotitalousvähennyksen ennallaan sekä nopeuttaisimme tuntuvasti investointien luvituksia.
 
Talouspoliittisen linjamme ydin on: Suunniteltu Suomessa. Valmistettu Suomessa. Omistettu Suomessa. Vaihtoehtomme on reilun kasvun tie. Se kohtelee suomalaisia ja yrityksiämme reilummin, tuoden Suomeen kasvua.

Kommentit (0)

    « Takaisin