20.12.2024 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Washingtonista kotiseudulle

Viiskunta 19.12.2024
Viime viikonloppuna oli ilo kiertää kotiseutua. Joulupuurotarjoilut ajoittuivat heti Washingtonin matkan perään.
Viime viikot ovat olleet haipakkaa. Marraskuun lopulla olin Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa Montrealissa ja itsenäisyyspäivän jälkeen Nato PA:n transatlanttisessa foorumissa Washingtonissa.
Maailmalla kuohuu. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymykset on enemmän keskiössä kuin koskaan sinä aikana kun olen eduskunnassa toiminut.
Konfliktit ja yleinen epävarmuus näyttää valitettavasti jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen.
Nato PA:n varapuheenjohtajan tehtävän myötä oma roolini myös kasvaa. Washingtonin kokouksessa pääsin ensimmäistä kertaa vetovastuuseen ja johdin vierailua Norfolkin komentokeskukseen, maailman suurimpaan laivastotukikohtaan.
Tärkeää oli ehtiä Atlantin toiselta puolelta kotiseudun puurokierrokselle viikonloppuna. Lumipyry koristi maisemat Soinissa, Lehtimäellä, Kuortaneella, Alavudella, Töysässä ja Ähtärissä. Se sai ulkoilmassa nautitun joulupuuron maistumaan entistäkin paremmalta.
Joulupuurokierroksen paras anti oli nähdä teistä niin moni liikkeellä tuomassa terveisiä ja mietteitä. Maailman tilasta kertoo paljon, että puheenaiheet Pohjois-Amerikan natopöydissä ja Lehtimäkeläisen marketin edustalla koskivat samoja turvallisuuden teemoja.
Kotiseudulla on tulevalle vuodelle paljon tehtävää. Terveisissänne nousi erityisesti esiin elinkeinoelämän ja alkutuotannon haasteet, soteen liittyvät kysymykset sekä tie- ja raideliikenne. Yhteistyöllä voimme näitä kaikkia edistää.
Muutaman päivän päästä laskeutuu joulurauha ja kiire hellittää hetkeksi.
Nauttikaamme joulujuhlasta ja iloitkaamme uuden vuoden koittaessa.
Hyvää joulua!