16.1.2025 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Eteläpohjalaista vegeruokaa
Viiskunta 16.1.2025
Uusi vuosi on lupauksien aikaa. Joulun herkutteluiden jälkeen moni kaipaa elämäänsä pieniä uusia haasteita uusien harrastusten tai hyvinvoinnin parantamisen muodossa, tutuimpana tipaton tammikuu ja kuntosalikortti.
Viiskunnan lukijoita on keskusteluttanut paljon viime viikon lehdessä ollut juttu vegaanihaasteesta. Ruoka herättää tunteita. Parasta kuitenkin olisi, että syöty ruoka olisi tuotettu oman maan pelloilla ja navetoissa. Tämänkin haasteen ajoitus olisi parempi silloin kun on kotimaisten kasvisten, juuresten ja marjojen sesonki.
Paras haaste jokaiselle vuoden päivälle olisi syödä mahdollisimman paljon Suomessa tuotettua ruokaa. Suomalaiset kotieläintilat tuottavat maailman puhtainta ruokaa. Oma tuotanto turvaa huoltovarmuuttamme maailman myrskyistä huolimatta.
Suomessa tuotettu ruoka aiheuttaa myös merkittävästi vähemmän kuljetuksista syntyviä päästöjä. Ruuantuotannossamme on tehty toimia ympäristöystävällisyyden parantamiseksi. Kaiken keskiössä on kuitenkin kannattavuus. Tuottajan kuuluu saada tehdystä työstä riittävä korvaus.
Ruuantuotantomme on edelleen suurilta osin omavaraista ja raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 80 prosenttia. Maatilojen kannattavuuskriisiin vastaamiseksi tulee Orpon ja Purran hallituksen tehdä enemmän. Joulun alla maa- ja metsätalousministeri Essayah esitti mieleisensä aktiivitilojen määritelmän. Tämä tarkoittaisi tilojen määrän putoamista yli 40 000 tilasta vain 8500 tilaan. Tätä ei saa hyväksyä.
Jokaisella on oikeus päättää mitä lautasellensa ottaa. Tärkeintä on, että mahdollisimman moni vaihtoehto on puhtaasti tuotetusta suomalaisista raaka-aineista valmistettu.
Olkaamme ylpeitä kun suomalainen syö meidän eteläpohjalaisten tuottamaa ruokaa. On hän sitten sekasyöjä Hakojärveltä tai vegaani Kalliosta.