19.2.2025 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi
Vaikuttaminen alkaa läheltä
Viiskunta 20.2.2025
Lähdin ensi kerran 18-vuotiaana ehdolle kuntavaaleissa Ähtärissä. Ensiyrittämällä läpipääsy tuntui nuoresta miehestä mahtavalta. Täytyy tunnustaa, että olin silloin aika kokematon ja monista asioista tietämätön.
Huomasin kuitenkin, että asioihin pääsee nopeasti jyvälle, kun kuuntelee kokeneempia ja perehtyy materiaaleihin.
Kunnallispolitiikka on lähidemokratiaa parhaimmillaan. Sen vaikutukset tuntuvat kuntalaisten elämässä kaikista nopeimmin ja monesti myös isoimmin. Aluevaltuustojen päättämiä sosiaali- ja terveyspalveluita jokainen meistä joutuu käyttämään jossain elämän vaiheessa.
Itselleni tärkeintä on aina ollut kotiseudun paikallisen ja maakunnallisen näkökulman pitäminen esillä. Se on ollut se näkökulma, joka on nostanut minut valtakunnan politiikkaan ja lopulta myös kansainväliseen politiikkaan saakka. Tätäkin tekstiä kirjoitan Brysselissä NatoPA:n kokousmatkalla.
Lähtökohdaksi ehdokkuus vaatii vain kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamiseen ja rohkeuden hypätä mukaan. Lopulta työ luottamushenkilönä on juuri niin rankkaa ja palkitsevaa kuin itse päätät sen olevan.
Kunnissa päätettäviä tärkeimpiä tehtäviä ovat esimerkiksi koulutus, päivähoito, vapaa-aikatoimi, alueiden elinvoima ja kaavoitus. Aluehallintoon tarvitsemme jämäkkiä kotiseudun naisia ja miehiä puolustamaan terveydenhuollon lähipalveluita.
Näistä monista syistä olen itse ollut ehdolla ja samoista syistä toivon myös sinun lähtevän ehdolle. Tätä työtä tehdään yhdessä jokaisessa alue- ja kunnanvaltuustossa välillä yksimielisesti ja joskus äänestäen.
Tolkun ihmisiä tarvitaan nyt. Kunta- ja aluevaalien ehdokaslistat ovat auki vielä puolitoista viikkoa. Lähde siis mukaan tekemään työtä yhteisen kotiseudun puolesta.