12.3.2025  //  Vaaliteemat, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi, Yleiset

Länsi-Suomen alueen edunvalvontaa tehostetaan uudella kansanedustajaverkostolla

Lehdistötiedote 12.3.2025. Julkaisuvapaa heti.
 
Länsi-Suomen alueen edunvalvontaa tehostetaan uudella kansanedustajaverkostolla
 
Länsi-Suomen eli Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Satakunnan maakuntien kansanedustajat ja maakuntien liittojen edustajat kokoontuivat tiistaina 11.3. historian ensimmäiseen Länsi-Suomen kansanedustajat -verkoston kokoukseen Helsingissä. 
 
Puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Mikko Savola (Kesk.) Etelä-Pohjanmaalta ja varapuheenjohtajaksi Sinuhe Wallinheimo (Kok.) Keski-Suomesta.
 
Länsi-Suomen kansanedustajat -verkosto mahdollistaa yhteisen vuoropuhelun ja edun ajamisen suuralueena. 
 
– Verkoston tavoitteena on tehostaa Länsi-Suomen edunvalvontaa, sillä Suomen menestys kasvaa lännessä. Kokouksen aikana käytyjen keskustelujen perusteella painottui huoltovarmuus, turvallisuus ja elinkeinoelämän kasvun mahdollisuudet. Luotamme vahvasti kykyymme viedä näitä asioita yhdessä eteenpäin, sanoo Mikko Savola.
 
Tiistain kokouksessa käsiteltiin Länsi-Suomen tavoitteita hallitusohjelman väliarviointiin. Länsi-Suomi on avainasemassa Suomen sivistyksen turvaamisessa ja osaamisen tason nostamisessa, teollisuuden uudistamisessa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa sekä turvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistamisessa. Lännessä on myös hyvät edellytykset puolustus- ja kaksikäyttöteknologioiden osaamisverkoston kokoamiseen.
 
– Länsi on Suomen kovinta ja osaavinta teollista ydintä. Se on Suomen tuotannon sydänalue, energia- ja elintarvikeosaamisen ja teknologiateollisuuden keskeinen tihentymä. Parantamalla Länsi-Suomen pääväyliä vahvistetaan koko Suomen kilpailukykyä sekä toiminta- ja huoltovarmuutta, sanoo Sinuhe Wallinheimo.
 
Länsi-Suomen maakunnat tekevät yhteistyötä ja edunvalvontatyötä yhteisten tavoitteiden eteen. Maakunnan liitot toimivat yhdessä niin kansallisella kuin EU-tasollakin. Pohjanmaan liitto toimii vuoden 2025 aikana puheenjohtajaliittona.
 
Verkoston jäseniksi on kutsuttu kaikki kansanedustajat Länsi-Suomen maakunnista. Verkosto kokoontuu muutaman kerran vuodessa käsittelemään muun muassa lainsäädäntöön, alueelliseen elinvoimaan ja Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikkaan liittyviä asioita.

Kommentit (2)

  • Patrick Hudson 19.3.2025 klo 06.08
    HIRE CRYPTOCURRENCY SCAM RECOVERY SERVICES // THE HACK ANGELS RECOVERY AGENCY

    I was hearing stories. People losing their Bitcoin, Ethereum, and USDT is quite regrettable. Until I fell into the trap and realized it was genuine, This is so amazing and real. I was duped by a number of people who said they could help me invest my money in bitcoin trading, which is how I lost $1.7 million I came across a post about THE HACK ANGELS RECOVERY AGENCY, who helps people reunite with their lost funds, with the assistance of the legitimate hacker, after 7 to 8 Hours helped me retrieve my Bitcoin. I had faith in them. These kinds of services require various techniques and intellects to engage with so as to perfect a successful recovery making them human natural resources for those who have fallen victim to scams or technical issues, hire THE HACK ANGELS RECOVERY AGENCY and help yourself from being a fraud victim. THE HACK ANGELS RECOVERY AGENCY deserves praise for his excellent job. Contact them through the address below

    WhatsApp +1(520)200-2320 ) or shoot them an email at (support@thehackangels.com) They also have a great website at (www.thehackangels.com)
  • RAHOITUS CHARLY KERKIR 23.3.2025 klo 15.56
    RAHOITUS CHARLY KERKIR
    Hei kaikki
    Paljon kiitoksia, että laitoit CHARLY KERKIR takaisin tielleni.
    Kaikista taloudellisista tarpeistasi tai jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia, sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä tähän upeaan CHARLY KERKIR ja olet täysin tyytyväinen Tämä nainen on juuri auttanut minua pienellä summalla 30 000 €, ja se riittää minulle.
    Hän on sydämen mies, tämän ihanan miehen ansiosta pystyin nostamaan elintasoani ja velkaani.
    Jos tarvitset pientä lainaa, ota yhteyttä häneen, etkä tule pettymään.
    Sähköposti: charlykerkir@gmail.com
    KIITOS

« Takaisin