9.5.2025 // Vaaliteemat, Yleiset, Kansainvälisyys, Puolustus, Koko Suomi
Pohjoismaiden, Baltian maiden, Saksan, Puolan ja Hollannin puolustusvaliokuntien kokous pidettiin Tallinnassa
Eduskunnan tiedote 9.5.2025
Pohjoismaiden, Baltian maiden sekä Saksan, Puolan ja Hollannin puolustusvaliokuntien johdon vuosittainen kokous järjestettiin Tallinnassa 8.5. Suomesta kokoukseen osallistuivat kansanedustajat Mikko Savola (kesk.) ja Jani Kokko (sd.).
Kokouksen pääaiheina olivat puolustusresurssien vahvistaminen Venäjän kasvavan uhkan torjumiseksi, puolustusteollisuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden vahvistaminen sekä Ukrainan jatkuvan ja pitkäjänteisen tukemisen varmistaminen.
Lisäksi Suomi, Baltian maat ja Puola esittelivät kansallisia prosessejaan liittyen Ottawan sopimuksesta irtautumiseen, osana puolustuskyvyn kehittämistä muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
”Suomi käy kaikilla tasoilla aktiivista vuoropuhelua lähimpien liittolaisten kanssa. On välttämätöntä edistää nopeita toimia niin Euroopan puolustuskyvyn vahvistamiseksi kuin Ukrainan tukemiseksi. Kiitos Viron puolustusvaliokunnalle kokouksen järjestämisestä ja kollegoillemme aktiivisesta keskustelusta”, summaa puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola.