Toimivat liikenneyhteydet ovat elinedellytys ja perusta sille, että ihmiset voivat asua haluamassaan paikassa. Nykyään tähän samaan kategoriaan voidaan laskea myös tietoliikenneyhteydet, mitkä lain mukaan pitäisi olla jokaisen kansalaisen ulottuvilla.
Uusin ja suurin uhka maakuntamme kannalta on säännöllisen lentoliikenteen loppuminen Ilmajoen Rengonharjun kentällä. Elinkeinoelämän ja kuntien huoli on aiheellinen, sillä pitkässä juoksussa se tulee väistämättä näkymään asiakkaiden ja liikekumppanien nopeassa matkustamisessa maakunnan ja pääkaupunkiseudun välillä. Myös monen yksittäisen lomalaisen ulkomaanmatkat vaikeutuvat, ellei matkaan pääse suoraan oman maakunnan lentokentältä.
Keskustalainen liikenneministeri Anu Vehviläinen on ottanut pikaisen ratkaisun löytymisen huolenaiheekseen. Valtion mukaantulo avustamaan kotimaanliikennettä tavalla tai toisella on hyvin tärkeää. Myös maakunnan kuntien tulee varautua siihen, että jokaisen on osallistuttava omalla osuudellaan, mikäli tilanne sitä vaatii.
Tie- ja raideliikenneyhteydet kaipaavat myös pitkäntähtäimen suunnitelmaa. Vihreiden puheenjohtajan Anne Sinnemäen mielestä Etelä-Pohjanmaan lentoliikennettä ei tarvita ja Seinäjoen itäisen ohikulkutien teon saisi heittää romukoppaan. Kaiken kaikkiaan maanteiden perusparannusten määrärahoja pitäisi Vihreiden mielestä vähentää. Se tuntuisi ensimmäiseksi maaseudulla.
Hyvät tiet ovat liikkumisen elinehto. Esimerkiksi Suomen poikittaiset liikenneyhteydet paranisivat huomattavasti antamalla Valtatie 18:sta sen tarvitsema huomio uusia tiehankkeita päätettäessä.
Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen välinen tieyhteys nopeutuisi ja Vaasa – Pietari- liikenneyhteys paranisi antaen elinkeinoelämällemme suuria mahdollisuuksia.
Lähiraideliikenteen tulisi keskittyä erityisesti kansalaisten työssäkäyntimatkustamisen hoitamiseen. Vaasan radan sähköistäminen antaa erinomaiset puitteet maakuntakeskusten väliseen työmatkaliikenteeseen. Sama tulisi tehdä myös Seinäjoen ja Jyväskylän väliselle Haapamäen radalle.
Liikenneyhteyksien parantaminen on pitkäjänteistä työtä. Ne eivät toteudu hetkessä ja taantuman aikaan niiden toteuttamisjärjestyksellä on erityinen merkitys. Listalla ne eivät kuitenkaan etene, ellemme me omasta maakunnastamme käsin pidä niistä ääntä.
Kirjoitus on julkaistu 10.8.2010 Ilkassa