19.3.2025  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Puolustus, Koko Suomi

Kasvua seutukunnalle puolustusteollisuudesta


Viiskunta 20.3.2025
 
Järjestimme maanantaina Ähtärissä puolustusteollisuusalan tilaisuuden, jossa olivat edustettuina Suomen keskeiset asiantuntijatahot ja lähialueemme yritykset. Tilaisuuteen osallistui yli 50 henkeä.
 
Tavoitteena oli lisätä alueemme yritysten ja toimijoiden tietoa puolustusteollisuuden näkymistä sekä Ukrainan jälleenrakentamisen mahdollisuuksista.
 
Samalla halusimme avata kontakteja liiketoimintaan mukaan pääsemiseksi. Monet alueemme yritykset valmistavat kaksikäyttötuotteita, jotka soveltuvat sekä siviili- että sotilaskäyttöön.
 
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on lisännyt tarvetta vahvistaa puolustusta koko Euroopassa. Trumpin noustua valtaan Yhdysvalloissa Euroopassa on vihdoin havahduttu todellisuuteen, jossa koko maanosan on panostettava yhteiseen turvallisuuteen entistä enemmän.
 
Yleinen asevelvollisuus ja reserviläisiin pohjautuvat sodan ajan joukot luovat vankan perustan maanpuolustukselle ja maanpuolustustahto on tutkitusti korkealla tasolla.
 
Myös puolustukseen investoidaan merkittävästi; tästä osoituksena ovat viime kauden hävittäjä- ja alushankinnat ilmavoimille ja merivoimille.
 
Seuraavaksi investoinnit kohdistuvat maavoimiin. Suuruusluokka tulee olemaan vähintään ilmavoimien ja merivoimien suurten hankkeiden yhteenlaskettu summa.
 
EU:ssa on parhaillaan käsittelyssä noin 800 miljardin euron puolustusmäärärahakokonaisuus. Nato linjaa kesällä uudet tavoitteensa. Mikäli päätökseksi tulee 3,5 prosenttia BKT:sta, tarkoittaisi se Suomen vuosittaisten puolustusmenojen kasvamista noin 9,5 miljardiin euroon.
 
Puolustusteollisuus on siis kasvava ala. Länsi-Suomi on keskeinen investointikohde. Jyväskylän ja Tampereen ympärillä toimii vahva yritysklusteri. Seuraavien vuosien aikana tällä sektorilla liikkuu miljardeja euroja. Miksi emme ottaisi myös täällä omaa osaamme? Mahdollisuuksia on.

Kommentit (2)

  • RAHOITUS CHARLY KERKIR 23.3.2025 klo 15.51
    RAHOITUS CHARLY KERKIR
    Hei kaikki
    Paljon kiitoksia, että laitoit CHARLY KERKIR takaisin tielleni.
    Kaikista taloudellisista tarpeistasi tai jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia, sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä tähän upeaan CHARLY KERKIR ja olet täysin tyytyväinen Tämä nainen on juuri auttanut minua pienellä summalla 30 000 €, ja se riittää minulle.
    Hän on sydämen mies, tämän ihanan miehen ansiosta pystyin nostamaan elintasoani ja velkaani.
    Jos tarvitset pientä lainaa, ota yhteyttä häneen, etkä tule pettymään.
    Sähköposti: charlykerkir@gmail.com
    KIITOS
  • RAHOITUS CHARLY KERKIR 23.3.2025 klo 15.52
    RAHOITUS CHARLY KERKIR
    Hei kaikki
    Paljon kiitoksia, että laitoit CHARLY KERKIR takaisin tielleni.
    Kaikista taloudellisista tarpeistasi tai jos sinulla on taloudellisia vaikeuksia, sinun tarvitsee vain ottaa yhteyttä tähän upeaan CHARLY KERKIR ja olet täysin tyytyväinen Tämä nainen on juuri auttanut minua pienellä summalla 30 000 €, ja se riittää minulle.
    Hän on sydämen mies, tämän ihanan miehen ansiosta pystyin nostamaan elintasoani ja velkaani.
    Jos tarvitset pientä lainaa, ota yhteyttä häneen, etkä tule pettymään.
    Sähköposti: charlykerkir@gmail.com
    KIITOS

« Takaisin