Kuuntelin aamulla navetalla radio-ohjelmaa, missä mentiin läpi menneen vuoden tapahtumia. Ohjelmassa haastateltiin ihmisiä eripuolelta Suomea ja kysyttiin mikä on jäänyt päällimmäisenä kuluneesta vuodesta mieleen.
Monet vastaukset liittyivät suomalaiseen yhteiskuntaan ja politiikkaan. Moni ihmisistä muisti tärkeimmiksi maailmalla tapahtuneet suuret asiat. Muutamille tärkeimmät uutiset olivat puhtaasti henkilökohtaisia asioita.
Ylivoimaisesti eniten ihmisten mieliin jäi pääministerivaihdos, joka tapahtui viime kesänä Keskustan puoluekokouksen jälkeen, kun Matti Vanhanen vaihtui Mari Kiviniemeen. Mielenkiintoa herätti monelle se, kuinka Kiviniemi pärjää pääministerin suurissa saappaissa. Ja hyvinhän tuo ihmisten mielestä on pärjännyt. Olen siitä aivan samaa mieltä.
Muita haastateltujen mieliin jääneitä valtakunnanpolitiikan asioita olivat muun muassa vaalirahakohu, Kreikalle myönnetty laina ja Suomen taloustilanne.
Maailmalla tapahtuneista uutisista ihmisten mieliin jäi Chileläisten kaivosmiesten uskomaton selviytymistarina ja Meksikonlahden öljykatastrofi. Molemmat järkyttäviä ja Suomessakin tarkkaan seurattuja asioita.
Mietin tässä myös omalta kohdaltani niitä asioita, jotka ovat olleet niitä mieleenpainuvimpia tältä vuodelta.
Ylivoimainen ykkönen ja kaikkein tärkein on ilman muuta henkilökohtaisessa elämässä. Tieto omasta perheenlisäyksestä, odotusaika ja vauvan syntyminen syyskuussa. Kuten taisin jossain leikkimielellä mainitakin, niin isäksi tuleminen on se tärkein luottamustehtävä, minkä voi ikinä saada.
Maallisemmista asioista mieleenpainuvin on Keskustan puheenjohtajakamppailun tiimellykset. Mari Kiviniemi pyysi minua kampanjansa vastuuhenkilöksi täällä Etelä-Pohjanmaalla. Lisäksi tehtäviini kuului huolehtia hänen Facebook-ryhmänsä ylläpidosta ja päivityksistä. Kun lopputulos puoluekokouksessa oli vielä erinomainen, eli Mari valittiin puheenjohtajaksi, on tämä asia, jonka tulen aina muistamaan.
Syyskesän ja syksyn tapahtumista mieleen on jäänyt tiukat väännöt Ähtärin varikolla olevasta Räjähdelaitoksen esikunnasta. Asia piti puhelinlinjat kuumana ja helpotusta asiaan saatiin. Toki lopulliset päätökset ja väännöt ovat vielä edessäpäin.
Haapamäen radan junaliikenteeseen liittyvät keskustelut olivat myös hyvin mielenkiintoisia. Tässä asiassa meinasi jo usko loppua. Maakuntien ja kuntien hyvällä yhteistyöllä ja kansanedustaja Lauri Oinosen, sekä valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Mannisen myötäavustuksella lakkautusuhan alla oleva junapari sai lisärahoituksen. Tämä opetti, että kirvestä koskaan kannata heittää kaivoon. Kun on tahtoa, niin löytyvät myös keinot.
Tuleva vuosi tuokin sitten eteensä paljon työtä ja jännitystä. Paikallisista asioista on edessä väännöt Tuomarniemellä sijaitsevan AMK-opetuksen tulevaisuudesta. Opetusmisteriö tulee saada vakuuttuneeksi siitä, että täällä on oikea paikka järjestää metsäopetusta jatkossakin.
Eduskuntavaalikampanja tulee pitämään kampanja-auton liikkeellä koko alkuvuoden. Tilaisuuksia tulee olemaan satoja ja päämäärän saavuttamiseksi tehdään rajusti töitä. Huhtikuun 17. päivä sitten näemme työn tulokset.
Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Toivon jokaiselle menestyksekästä ja vielä tätäkin parempaa uutta vuotta. Pidetään lippu korkealla ja maakunnan ääni kuuluvilla.