17.2.2011  //  Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa

Kuntapolitiikassa on monenlaista menoa

Kuntapolitiikassa on monenlaista menoa
Kuntapolitiikka pitää vireänä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajana pääsee olemaan monessa mukana ja tulee tietoiseksi monista ympärillä pyörivistä asioista. Itse valtuuston kokoukset ja niissä nuijan heiluttelut ovat vain hyvin pieni osa kokonaisuutta. Valtuuston kokouksia on itse asiassa suhteellisen harvoin sen vuoksi, että käsiteltäviä asioita on aika vähän. Hyvin moni asia menee nykyään joko viranhaltiapäätöksenä tai niistä päättää kaupunginhallitus. Valtuusto määrittelee lähinnä suuria linjoja.

Maanantaina olleessa valtuustossa teimme tärkeän lainantakauspäätöksen Ähtärin Eläinpuisto Oy:lle. Vuonna 2014 Eläinpuisto täyttää 40-vuotta ja siihen tähdätään jälleen uudistuksia ja uutta ilmettä. Matkailualueen kehittäminen onkin tärkeä osa meidän elinkeinostrategiaamme ja kaikki sinne investoitu tulee jatkossa eteemme työpaikkoina ja sitä kautta verotuloina.

Eipä maanantain kokouksesta kuitenkaan selvitty ilman Perussuomalaisten esittämää näytelmää. Kunta- ja hallintolain kertaaminen tekisi varmasti hyvää kaikille meille, mutta erityistä tarvetta persusasioissa tuntuisi olevan Perussuomalaisilla. Väistämättä tulee mieleen, että kuinka tämä porukka voisi vastuullisesti hoitaa Suomen asioita, kun kuntatasollakaan ei aina ole minkäänlaista logiikkaa? Aika näyttää ja kansa sitten uudelleen seuraavissa vaaleissa, mikäli nykyiset gallupit muuttuvat todelliseksi tulokseksi.

Tämän kevään aikana yksi merkittävä asia tulee olemaan ammattikorkeakoulumme tulevaisuus maakunnassa ja seutukunnilla olevien toimipisteiden kohtalo. Väistämättä tilanne on nykyisellään ajautumassa maakuntakeskuksen ja maakunnan väliseen kädenvääntöön.

Viranhaltioiden ajatukset niin maakunta- kuin ministeriötasolla ovat hyvin kaukana omistajakuntien tahdosta. Toivottavasti keskusteluja voidaan kuitenkin jatkaa asiallisissa merkeissä. Poliittisella puolella keskustelu on huomattavasti helpompaa ja poliitikothan lopulliset päätökset tekevätkin. Niin valtakunnan- kuin maakunta ja kuntatasollakin.

Mutta kuten alussa totesin, niin paljon mahtuu kunnallishallintoon ohjelmaa. Tällä viikolla on valtuuston kokouksen lisäksi ollut muun muassa palaveria sosiaali- ja terveydenhuoltoalueen muodostamisesta ja siihen liittyvän lain etenemisestä, neuvottelua uuden elinkeinopäällikön kanssa, osallistumista yrittäjyyskasvatushankkeen ohjausryhmän kokoukseen, keskustelua ammattikorkeakoulun tulevaisuudesta ja tapaamista Ähtärin yrittäjien hallituksen kanssa.

Viime vuonna kalenteriin tuli n. 140 tapahtumamerkintää liittyen kaupungin asioihin. Tänä vuonna tuskin pääsee vähemmällä. Jokainen päivä on silti yhtä mielenkiintoinen.

Kommentit (1)

  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 05.00
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin