22.2.2011  //  Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous

Jokainen on vastuussa yhteiskunnastamme

Jokainen on vastuussa yhteiskunnastamme
Oletammeko yhteiskunnalta ja ympärillä olevaltamme yhteisöltä nykyään liikaa? Onko yhteiskunnan tehtävä varmistaa jokaiselle hyvä elämä teki itse mitä tahtoi? Olisiko ihmisten vastuuta itsestään korostettava enemmän ja alkaa vaatia jokaiselta palvelusta yhteisen hyvinvointimme eteen?

Ihmisen vastuu kantaa kortensa kekoon itsensä ja läheisensä puolesta korostuu jo lapsesta. Jokainen lapsi ja nuori tulisi opettaa siihen, että mitään tässä yhteiskunnassa ei voi saada ilmaiseksi. Kaikki ympärillämme oleva hyvä on ansaittava.

Lasten lauantaikarkkien tai viikkorahan saamisen eteen tulee tehdä jotain, viedä vaikka roskat roskikseen tai auttaa tiskauksessa saadakseen palkinnon. Luokkaretken eteen on kerättävä rahaa myyjäisillä ja pienillä talkoohommilla. Reissukin tuntuu mukavammalle, kun on itse tehnyt jotain sen eteen.

Peruskoulussa on opetettava entistä paremmin yrittäjyyskasvatusta, kannustettava toteuttamaan itseään. Taito- ja taideaineiden merkitystä tässä ei voi väheksyä. Luovuuteen tulee kannustaa kaikin mahdollisin keinoin.

Kun saamme jokaiselle kansalaisellemme kipinän tehdä oma panoksensa yhteiskunnan eteen ja tuntemuksen kantaa vastuu omasta elämästä, paranee kykymme huolehtia todellisista avun tarvitsijoista oleellisesti.

Emme voi enää olettaa jonkun muun tekevän kaikkea puolestamme.

Kommentit (2)

  • Toivo 22.2.2011 klo 20.23
    Ei raha puissa kasva. Juuri näin!!
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 06.43
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin