11.3.2011 // Yleiset, Maatalous, Etelä-Pohjanmaa
Ilmajoki luottaa Seinäjoen kasvuun
Eilinen päivä oli hyvä päivä. Suuntasimme aamupäivällä kohti Seinäjokea, missä maatalousliikkeet järjestivät yhtä aikaa avoimien ovien päivät. Isännät ja emännät olivat hyvin liikkeellä ja keskustelua ja kannustusta tuli mukavasti.
Seinäjoelta matka jatkui kohti Ilmajokea. Siellä käväisimme S-Marketin edustalla ja jatkoimme siitä kohti Könnin kylätaloa, missä pidimme Terhi Pirilä-Porvalin kanssa toisinnon toissapäiväisestä nuorten vaikuttajien illasta.
Tämänkertainen sähköinen kysymykseni oli Seinäjoen suhteesta maakuntaan. 73% vastanneista oli sitä mieltä, että Seinäjoen kasvu on muulle maakunnalle enemmän mahdollisuus kuin uhka.
Maakuntamme tarvitsee vahvaa keskusta. Tasapuolinen kehittäminen täytyy kuitenkin muistaa, sillä vain elävä maaseutu ja sen elinkeinojen ja palvelujen elinvoimaisuus takaa myös maakuntakeskukselle parhaat kehittymismahdollisuudet. Maakuntakeskuksen hyvinvointia on myös saatava heijastettua yhä laajemmalle alueelle.
Valtakunnan politiikasta on todettava sen verran, että SDP:n eväät Eduskunnassa tuntuvat olevan nyt todella vähäiset. Hyökkäys Mari Kiviniemen kimppuun asialla, josta hän on jo pahoittelunsakin esittänyt todistaa, ettei todellisista asioista haluta edes keskustella vaan kansaa pyritään kosimaan epäolennaisuuksilla.
Vielä enemmän demareiden toiminta näyttää tulevien vaalien läheisyyden. Vahva, osaava ja edustava Pääministerimme halutaan syrjään keinolla millä hyvänsä. Mari Kiviniemi täytyy kuitenkin saada jatkoon. Hän on koko Suomen ja koko Pohjanmaakin etu.
Kun menee äänestyskoppiin, niin kannattaa muistaa, että Mari Kiviniemi jatkaa Pääministerinä vain äänestämällä Suomen Keskustaa.