1.5.2011  //  Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa

Puhe Keskustan vihreässä vapussa Seinäjoella

Puhe Keskustan vihreässä vapussa Seinäjoella
Hyvät ystävät,

Näin perinteisenä työväenjuhlapäivänä on ilo tuoda vapputervehdystä tänne Keskustan vihreään vappuun. Viimeviikkojen tapahtumat ja eduskuntavaalit antavat meille keskustalaisille aihetta itsetutkiskeluun. On paljon asioita joita olisi tullut tehdä toisin. Kentän ääni ja ärtymys kuului vuosia. Tulpat korvissa olivat kuitenkin usealla johtavalla poliitikolla liian syvällä eikä kentän huutoon vastattu riittävästi.

Meidän on löydettävä jälleen oma paikkamme ja tehtävämme Suomen poliittisessa kentässä.
Politiikkamme on löydettävä takaisin alkiolaiset arvot ja puolustettava tiukasti heikoimmassa asemassa olevia. Meidän on kehitettävä koko Suomea ja kaikkia alueita tasapuolisesti ja kannustettava jokaista tekemään oma panoksensa yhteiskuntamme hyvinvoinnin eteen.
Kaikki lähtee meistä itsestämme ja siitä minkälaisella arvomaailmalla haluamme jatkossa yhteiskuntaamme rakentaa.

Jos haluamme olla todellinen vaihtoehto maakuntamme ja koko Suomen ihmisille on meidän otettava arvomme päätöksissämme tosissaan.

Ammattikorkeakoulun tulevaisuus on yksi merkittävä mittari siitä kuinka tasapuolisesti me haluamme maakuntaamme kehittää jatkossa. Mielestäni on kohtuutonta ajatella, että sivistyksen, elinkeinoelämämme kehityksen ja palvelujen ainut oikea paikka on jatkossa yhdellä kampuksella maakuntakeskuksessa.

Jos asenne tässä asiassa myös meidän puolueemme keskeisillä vaikuttajilla ei muutu, voimme olla varmoja, että Eduskuntavaalien kaltainen tulos jatkuu myös kunnallisvaaleissa.

SeAmk:n johto ja tietyt johtavat luottamushenkilöt ovat ajaneet maakunnan yksiköiden alasajoa jo pitkään. Mielestäni voidaankin jatkossa kysyä nauttiiko nykyinen johto jatkossa luottamusta jos kehityssuunta ja valmistelutyö ovat jatkuvasti eri linjoilla, kuin omistajakunnilla?

Nyt täytyy saada todellinen tahto kehittää koko maakunnan ammattikorkeakoulua ja löytää todellisia kehittämisratkaisuja tulevaisuuden haasteisiin.
Hyvät ystävät,

Meillä nyt valituilla kansanedustajilla on suuri vastuu maakuntamme edunvalvonnassa. Yhteistyö on avainsana ja meidän täältä valittujen velvollisuus on hoitaa vaalipiirimme asioita yhtenä rintamana.

Työn juhlapäivänä on syytä muistaa työn merkitys ja tärkeys. Elintarvikemaakuntamme työpaikat vaativat puolustamista ja yhteiskunnallisten päätösten on kannustettava työntekoon ja yritteliäisyyteen.

Vaikeita asioita tulee eteen. Ne on hoidettava puhtaalla omalla tunnolla ja vastuullisesti. Valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Sitä käyttää nyt valtakunnan tasolla muut kuin keskustalaiset.

Meidän tehtävämme on olla nyt se herätyskello ja muistuttaja kaikista niistä suurista lupauksista mitä kansalle tänä talvena annettiin.

Hyvää Vappua!


Kommentit (10)

  • Opiskelija 1.5.2011 klo 21.08
    Tuosta ammattikorkeakoulujen keskittämistä kun olet vastaan, niin ammattikorkeakoulujen lukumäärää kuulemma vähennetään tulevaisuudessa. Jos Seamk ei kehitä itseään, niin kohta koko Seamkia ei ole enää ollenkaan vaan ne suurimmat.
    Ennemmin siis opiskelijana valitsen keskittämisen framille kuin kokonaan eri ammattikorkeakoulun.
  • S.S 3.5.2011 klo 17.00
    Onko se "kehitystä" jos keskitetään ? Tokihan Seamk voi toimia useallakin paikkakunnalla, varsinkin kun on jo olemassa olevat hyvät tilat. Yhteiskunnan rahojen väärinkäyttöä ja tuhlaustahan tuollainen vouhotus keskittämisestä on. Toisaalla lopetetaan ja maakuntakeskukseen kalliilla on rakennettava vaan lisää.
  • Kalevi Lystimäki 20.5.2011 klo 08.56
    KAMPUSMALLI,

    Täytyy muistaa että tuo matkittu, yhden kampuksen malli on syntynyt piilaaksossa. Siellä innostuneet, osin opiskelunsa keskeyttäneet luovat yksilöt kohtasivat kaukonäköiset rahoittajat ilmaisessa autotallissaan tai kahvilassa.
    Mm. juuriltaan pohjoissuomalainen Mike Markkula rahoitti Applea joka nyt on ykkösbrändi maailmassa ja pudotti Nokian ansaitulle paikalleen.

    Siellä syntyi myös internet ja sosiaalinen media. Samalla se hajautti nuo "autotallit" eli kustannustehokkaat paikat, missä uutta luodaan, globaalisti kaikkialle. Avainhenkilöiden kohtaaminen on tärkeintä. Nykyään se tapahtuu netissä tai kansainvälisissä konferensseissa.

    Yliopistoperinne on tuhansia vuosia vanha. Siinä oppilaat kerääntyvät viisaan "Sokrateen" luo. Nyt aikakausi vaihtuu. On halvempaa siirtää opettaja oppilaiden luo kuin oppilaat opettajan luo. Elinikäinen opiskelu työpaikan ja kodin lähellä sekä satunnaisesti korkeakoulun rakennuksessa on nyt opiskelijamääriä lisäävä, kustannustehokkain toimintamalli.

    Pikkunokioiden toivossa maassa matkitaan vanhaa kampusmallia unohtaen täysin käsillä olevat uudet mahdollisuudet.

    Kertaus on opintojen äiti. Kummallista on se että juuri nyt kun on mahdollista tehdä luennot iPad-tyyppisille sormitietokoneille, meillä investoidaan uusiin rakennuksiin eikä näiden luentomateriaalien tuottamiseen ja oppilaskohtaisiin laitteisiin.
    Keskittämällä toteutetaan maakuntai-agendaa ja jarrutetaan modernin opiskelumallin käyttöönottoa. Siinä voisimme kerrankin olla luovia ja käyttää tarjottimella olevat mahdollisuudet hyväksemme.

    Tämä olisi se oikea valinta tieksi huipulle. Ellemme me tee sitä nyt, olemme jälkijunassa. Sillä tiellä on jo vaeltajia repussaan oikeita visioita. Olemmeko perässä hiihtäjiä ja seuraamme tulevaisuutta peräpeilistä vanhan kampusmalli-professoriryhmän tapaan?

    Kun huippuluennot ovat opiskelijan käytössä sähköisesti, voi opiskelu tapahtua itse valitussa paikassa - ilman paitaa pellon laidassa, kahvilassa, kotiteatterissa, veneessä tai pylvään nokassa jooga-asennossa asiaa kerraten.
  • VD7jq0 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 23.08
    VD7jq0 http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • K3hWVQ http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 02.04
    K3hWVQ http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • fC02RR https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 08.01
    fC02RR https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • 5rBtLX http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 18.14
    5rBtLX http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • JrbUtg https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 19.08
    JrbUtg https://beeg.x.fc2.com/
  • mBEOQe https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 16.08
    mBEOQe https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 07.37
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin