31.5.2011  //  Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Ähtäri, Etelä-Pohjanmaa

Savolalle paikka Puolustusvaliokunnassa sekä Työelämä- ja Tasa-arvovaliokunnassa

Keskustaryhmän valiokuntapaikkojen lopullisessa paikkajaossa kansanedustaja Mikko Savola sai varsinaisen paikan Puolustusvaliokunnassa sekä Työelämä- ja Tasa-arvovaliokunnassa. Puolustusvaliokunta oli Savolan toiveissa kakkossijalla heti Maa- ja Metsätalousvaliokunnan jälkeen.

"Puolustusvaliokunnassa riittää paljon työtä tehtäväksi Suomen itsenäisen maanpuolustuksen eteen. Puolustusvoimien uudistukset tulevat vaikuttamaan koko maahan ja myös meidän alueellamme on aluepoliittisesti paljon pelissä näiden työpaikkojen myötä. Työelämä- ja Tasa-arvovaliokunnassa pääsen vaikuttamaan muun muassa työvoimatoimistojen tulevaisuuteen. Näissä uudistuksissa alueemme palvelujen saannissa riittää myös työsarkaa. Naisten ja miesten tasavertaisuuteen työmarkkinoilla ja palkkauksessa haluan lisäksi olla vaikuttamassa myönteisesti." Savola kommentoi lopullisia valiokuntapaikkojaan.

Esimakua Puolustusvaliokunnan työskentelystä Savola on saanut jo vierailulla Naton päämajaan USA:n Suomen suurlähetystön kutsuman kansanedustajadelegaation jäsenenä ja edustajana Naton parlamentaarisen yleiskokouksen kevätistunnossa. Työelämä- ja Tasa-arvovaliokunnan jäsenenä Savola on toiminut jo kuukauden väliaikaisessa valiokuntajaossa. Toisena väliaikaisena paikkana Savolla oli Valtionvarainvaliokunta.

Kommentit (7)

  • flNBdn http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 22.16
    flNBdn http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • fA1GN0 http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 02.29
    fA1GN0 http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • cYuP1N https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.54
    cYuP1N https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • 5Xgo2s http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 15.06
    5Xgo2s http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • ldFXOe http://nexus.cct.lsu.edu:8000/nexus_uis/930 17.1.2021 klo 12.10
    ldFXOe http://nexus.cct.lsu.edu:8000/nexus_uis/930
  • 7qAAVr https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 15.42
    7qAAVr https://beeg.x.fc2.com/
  • gXfzdU https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.55
    gXfzdU https://buyzudena.web.fc2.com/

« Takaisin