2.9.2011  //  Yleiset, Ähtäri, Etelä-Pohjanmaa

Puheeni Ähtärin lukion 50v juhlassa 2.9.2011

Arvoisa juhlaväki,

On suuri kunnia päästä sanomaan muutama sananen tänne rakkaan kotipitäjän lukion
upeaan juhlaan. Ähtärin lukion sisällään pitämät 50-vuotta ovat antaneet sivistystä
lähiseudullemme ja useat sukupolvet, jopa samoista perheistä ovat saaneet täältä eväät
elämänsä polkua varten.

Omalta kohdaltani muistot lukioaikaan tulevat reilun 10 vuoden takaa. Aloitin vuonna
1997 valmistuen ylioppilaaksi vuonna 2001. Tähän neljään vuoteen mahtui myös vuosi
vaihto-oppilaana. Tämänkin mahdollisuuden antoi Lukiomme ja erityisesti silloinen
lehtori Matti Savela, joka on myös pitkäaikainen Rotary- aktiivi. Yhteiskuntaopillista intoa
lukiomme antoi mielestäni hyvin. Silloin pieni porukka meitä kiinnostui myös poliittisesta
toiminnasta ja osalle se antoi eväitä jopa ammattiin asti - ja sillä tiellä nyt ollaan.

Ähtärin lukio on pieneksi lukioksi hyvin monipuolinen opinahjo. Se antaa monipuolisen
yleissivistyksen eri osa-alueista. Viime vuosikymmenellä mukaan tullut yhteistyö muun
toisen asteen koulutuksen kanssa on antanut mahdollisuuksia kaksoistutkintoihin ja
taidepuolen kurssipainotukset ovat lisänneet lukion houkuttelevuutta yhä laajemmalta
alueelta. Erikoistumista ja yhteistyötä tarvitaankin jatkossa vielä paljon lisää
turvataksemme koulutusmahdollisuudet lähellämme.

Hyvät ystävät,

Lukiomme on palvellut ansiokkaasti lähialuettamme 50-vuoden ajan. Nyt täytyy kuitenkin
sanoa, että edessämme ovat varmasti koko lukiohistorian ja lähiaikojen haastavimmat ajat.

Taloudellinen tilanne Suomessa ja koko maailmalla on tiukka. Poliittiset valtasuhteet
muuttuivat Suomen Eduskunnassa ja uuden hallituksen hallitusohjelmaan tehdyt linjaukset
ja jo tulevan vuoden talousarvioesitykset ovat karvaita meidän kaltaisille pienille
opiskelupaikkakunnille.

Uusi hallitus suunnittelee supistavansa lukioiden määrärahoja yli 30 miljoonalla eurolla.
Tämä tarkoittaa sitä, että lukioverkkoa tullaan karsimaan ja ohjaamaan suurempiin
yksiköihin.

Näillä näkymin suurimmat säästötoimet kohdistuvat aluksi tiheään lukioverkkoon
esimerkiksi varsinais-suomen alueelle. Lähitulevaisuudessa vaikutukset saattavat näkyä
myös täällä, joten meidän on nyt tarkoin mietittävä omaa tulevaisuuden suunnitelmaamme.
Etelä-Pohjanmaan lukioverkko on kuitenkin nyt hyvin kattava.

Mielestäni lukioverkon karsiminen on pitkässä juoksussa kallis tie Suomelle. Jos pienet
lähilukiot lakkautetaan ja nuoret ohjataan opiskelemaan kauas kotoa, esimerkiksi
maakuntakeskuksiin, on uhkana väestön pakkomuuttaminen pois maaseudulta tai jopa
lukio-opetukseen hakeutumisen romahtaminen maaseutupaikkakunnilla. Tätä laskua
maksetaan tulevaisuudessa, jollei asiaa oteta nyt vakavasti.

Lukion ja ammatillisten koulutuspaikkojen on oltava niin lähellä, että nuoret pystyvät
pääsääntöisesti opiskelemaan kotoaan käsin. Vilkkaammalle opiskeluelämälle on aika ja

paikka elämässä myöhemmin täysi-ikäisyyden myötä.

Hyvä juhlaväki,

Vuosittain järjestetyissä lukiovertailuissa Ähtärin lukio on pärjännyt valtakunnallisesti
hyvin. Etelä-Pohjanmaan ja lähialueemme lukioista Ähtäri on sijoittunut vuosi toisensa
jälkeen alueemme kärkikastiin. Ähtärissä sivistystyö on siis hoidettu mallikkaasti kaikkien
kouluvaiheiden läpi lapsesta saakka. Siitä ansaitut ja suuret kiitokset kaikille opettajille ja
sivistystoimen työntekijöille.

Voidaksemme taistella valtiolta päin tulevia uhkia vastaan ja säilyttää lukiomme,
rohkaisen lukiotamme erikoistumaan ja hakeutumaan tiiviiseen hallinnolliseen
yhteistyöhön lähialueemme muiden lukioiden kanssa.

Kannustan myös elinkeinoelämäämme läheisempään yhteistyöhön lukiomme kanssa.
Yritysten ja lukion välinen tiivis yhteistyö lisää nuorten tietoisuutta lähialueemme
työmahdollisuuksista ja lisää mahdollisuuksia palata opiskelujen jälkeen takaisin
kotiseudulle työn ja yrittäjyyden merkeissä. Ähtärin lukio voisi jopa profiloitua
yrittäjyyslukiona, missä saisi Suomen parhaat opit yrityselämästä ja eväät omasta itsestään
huolehtimiseen.

Kaikkien ei tarvitse perustaa aikuisena omaa yritystä. Riittää, että saa kannusteet
olla yritteliäs omassa elämässään. Tämän yhteistyön kehittämiseen voisi lähteä myös
Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Tällä tavoin saisimme vahvistettua myös alueemme
ammattikorkeakoulua tulevaisuutta silmällä pitäen.

Meidän tulee myös olla hyvin yhtenäisiä. Korostamalla lähiseutumme hyviä puolia ja
puolustamalla koulutuspaikkojamme ja kaikkea muutakin meillä täällä olevaa yhtenä
rintamana olemme vahvempia tulevaisuuden uhkia vastaan.

Teille nyt lukiossa oleville haluan sanoa, että nauttikaa tästä ajasta. Kolme vuotta menee
hyvin nopeasti. Nämä täällä solmitut ystävyyssuhteet säilyvät teillä ikuisesti. Lähtiessänne
omille siivillenne tämä turvallinen kotiseutu tulee mieliinne vielä useasti. Muistakaa, että
tälle kotiseudulle voi aina palata opiskelujen jälkeen takaisin.

Hyvät ystävät,

Ähtärin lukio täyttää nyt 50-vuotta. Me täällä opiskelleet olemme saaneet hyvät eväät
elämään. Huolehditaan siitä, että tulevat sukupolvet saavat opiskella täällä myös.

Meillä on erinomainen lukio. Paljon onnea 50-vuotias Ähtärin lukio!

Kommentit (19)

  • YNRB2E http://pills2sale.com/ viagra cialis 8.10.2020 klo 19.36
    YNRB2E http://pills2sale.com/ viagra cialis
  • ljX5ux http://pills2sale.com/ levitra nizagara 18.10.2020 klo 17.38
    ljX5ux http://pills2sale.com/ levitra nizagara
  • iVohAt http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.23
    iVohAt http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • hGt14s http://pills2sale.com/ viagra online 14.11.2020 klo 08.30
    hGt14s http://pills2sale.com/ viagra online
  • opLpLB http://xnxx.in.net/ xnxx videos 12.12.2020 klo 22.18
    opLpLB http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • KS2p9O http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 00.18
    KS2p9O http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • 7h2HsN https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 06.25
    7h2HsN https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • LN1wXZ https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 08.01
    LN1wXZ https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • QkjZOq http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.19
    QkjZOq http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • OvAY7b http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.29
    OvAY7b http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • hV1eOo https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.10
    hV1eOo https://beeg.x.fc2.com/
  • VautK5 https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.21
    VautK5 https://beeg.x.fc2.com/
  • jiSlp9 https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.31
    jiSlp9 https://buyzudena.web.fc2.com/
  • zBRxcC https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.59
    zBRxcC https://buyzudena.web.fc2.com/
  • qa4VQz https://xnxxx.web.fc2.com/ xnxx 29.6.2021 klo 12.51
    qa4VQz https://xnxxx.web.fc2.com/ xnxx
  • write my essays writemypaper.online 23.7.2021 klo 03.16
    write my essays writemypaper.online
  • https://xvideoss.web.fc2.com/ 3.8.2021 klo 19.31
    https://xvideoss.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 17.4.2022 klo 22.54
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 07.35
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin