Eduskunnassa viimeviikko oli todellista puheiden tulvaa. Valtion ensivuoden talousarvio oli ensimmäisessä käsittelyssä ja se käytiin ministerien esittelyllä läpi. Puheenvuoroja viikon aikana käytettiin yli tuhat. Ministerit pääsivätkin vastaamaan useisiin kansanedustajia askarruttaneisiin kysymyksiin.
Talousarvio etenee nyt valtiovarainvaliokunnan ja sen jaostojen käsittelyyn. Lopullisesti siitä päätetään joulukuun istunnoissa.
Perjantaina jätettiin myös suurin osa talousarvioaloitteista. Näillä aloitteilla yksittäiset kansanedustajat voivat esittää asioita joihin toivoo joko menolisäyksiä tai vähennyksiä. Vaasan vaalipiirin edustajat jättivät maakunnan kannalta useita tärkeitä liikennepoliittisia talousarvioaloitteita joista yksi meidän kannaltamme merkityksellinen on valtatien 18 oikaisu Myllymäen ja Multian välille. Tuon aloitteen takana ovat kaikki vaalipiirimme edustajat sekä Keski-Suomen keskustalaiset kansanedustajat.
Jos tämä suurin tulppa saadaan poistettua tieosuudelta, on päivän selvää, että seuraavaksi perässä tulevat myös muut tieosuutta heikentävät osuudet – aivan kuten myös alueemme kunnat ja maakuntaliitot ovat jo vuosia puskeneet eteenpäin.
Valtatien 18 etenemisellä on nyt nähdäkseni paremmat mahdollisuudet edetä kuin koskaan aikaisemmin sen suunnitteluhistoriassa. Keski-pohjolan vihreän kuljetuskäytävä-hankkeen esiin tuomat hyödyt ovat nostaneet seutukuntamme läpi kulkevan tieosuuden yhdeksi merkittävimmistä kehityskohteista koko pohjoismaiden ja Venäjän väliselle liikenteelle. Hankkeen seuraava seminaari on Norjan Trondheimissa 2. marraskuuta, missä pidän Suomen puheenvuoron poikittaisyhteyden tärkeydestä elinkeinoelämällemme.
Tiehankkeista tehtiin lähes kaikkien vaalipiirien alueelta useita aloitteita ja sen vuoksi meille tärkeiden teiden pääseminen ensivuoden hankelistalle on vielä aika suuren työn takana. Tärkeämpää onkin saada valtatie 18 ensi keväänä valmistuvaan liikennepoliittiseen selontekoon. Siinä linjataan tulevien vuosien merkittävimmät investointikohteet Suomessa.
Perustienpitoon esitämme Keskustan ryhmänä korotusta hallituksen esittämän leikkausten sijaan. Seutukuntaamme koskettavia talousarvioaloitteita tein lisäksi Rämäläntien perusparannuksesta ja Tuuri – Peränne tieosuuden perusparannuksesta, sekä Lehtimäen opiston lisärahoituksesta. Näihin yhtyi mukaan myös moni muu kansanedustajakollega. Seutukuntamme muitakin asioita nostetaan jatkossa esiin sen mukaan kuin niitä tulee eteen. Realismia on kuitenkin se, että suurimmassa osassa aloitteita asioiden esiintulo, päätöksen tekijöiden tietoisuus ja rahoituksen järjestyminen pitkällä tähtäimellä on todennäköisempää - kuin se, että asiat löytyvät välittömästi seuraavasta budjettikirjasta. Minkä tahansa asian eteneminen kun kuitenkin tarvitsee enemmistön tuen taakseen ja sen eteen täytyy tehdä pitkään työtä.