Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (29) hakee piirikokouksen luottamusta jatkaa va-rapuheenjohtajana tulevana viikonloppuna Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokouk-sessa.
"Koen että minulla on edelleen paljon annettavaa piirille ja näen varapuheenjohtajuuden myös vahvana linkkinä maakunnan ja eduskuntaryhmän välillä" Savola toteaa.
Keskusta elää haasteellisia aikoja. Kannatuksen syöksykierre on saatu pysäytettyä ja nyt on uudelleenrakentamisen aika. Piirin puheenjohtajaksi on hyviä ehdokkaita ja Savola tahtookin korostaa puheenjohtajiston yhteistyön merkitystä nousun avaimina. Näkyvä ja kuuluva piiri-järjestö on keskustalaisen viestin avainviejä!
Savolan mielestä elintarvikemaakunnan perusasioiden esiintuominen ja puolustaminen on tulevina vuosina entistä tärkeämpää.
”Suomalaisen maaseutu ja sen peruselinkeino maatalous ja siihen liitännäinen yritystoiminta on ollut menestyksemme selkäranka. Hallituksen maaseutua riuduttavat esitykset tarvitsevat vastavoiman, minkä voi tarjota ainoastaan Suomen Keskusta” lataa Savola.
Keskustan kannatuksen juuret ovat aina olleet järjestöväen hengessä jota Savola tahtoo olla mukana nostattamassa uusien toimintatapojen, ruohonjuuritason työn ja uuden innostuneen keskustalaisen ilmeen kautta.
"Nyt vaaditaan erityistä aktiivisuutta myös järjestökentässä läpi kaikkien tasojen. Keskusta-henki ei ole kadonnut, tarvitsemme vain yhteistä puhallusta hiillokseen!"