20.1.2012  //  Vaaliteemat, Yleiset, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa

Keskittämispolitiikalle on saatava stoppi!

Kolumni viiskunnassa 19.1.2012


Suomen eri alueiden huomioonottaminen on jatkossa yhä merkittävämmässä roolissa. Nyt osittain julkitulleet tiedot kuntarakenteen muuttumisesta, puolustusvoimien rakenteiden uudistamisesta ja koulutusverkon keskittämisestä ovat kaikki myrkkyä maakunnille ja erityisesti niiden reuna-alueille.

Suomessa on tällä hetkellä käynnissä ennennäkemätön ideologinen taistelu siitä, minkälaisella yhdyskuntarakenteella tulemme jatkossa toimimaan. Säilyykö hajautettu maakuntien ja elinvoimaisten kylien ja kuntien maaseutu vai haetaanko palvelut jatkossa kymmenien tai satojen kilometrien päästä maakunnan tai uuden suurkunnan keskustasta.

Maanantaina järjestettiin Tuurissa seminaari tulevaan kuntarakenteeseen liittyen. Sen koollekutsujana oli Ähtärin kaupunki ja siihen oli kutsuttuna kaikki Kuusiokuntien ja Järviseudun kunnat sekä niiden naapurit Keski-Suomen ja Pirkanmaan puolelta. Alustajina toimivat kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sekä sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko.

Tarkkoja vastauksia kuntarakenteesta ei edelleenkään tullut. Varmaa on kuitenkin se, että hallituksen esitys tulee olemaan raju ja viimeisimmän karttaharjoituksen suuntainen. Helmikuussa julkistettava lopullinen versio kuntarakenteesta ei voi paljoa tästä muuttua, sillä viimeiset viikot käytetään ainoastaan tekstimuotoiluihin ja pienien yksityiskohtien hiomisiin.

Kuntauudistusta ajetaan tiukalla aikataululla. Kuntakuulemiset suoritetaan maakunnittain. Meidän osaltamme kuuleminen on 21.2. Seinäjoella. Nyt myös tällä alueella tulee miettiä mitä jatkon suhteen esitämme. Lopulliset, valtuustojen linjaamat vastaukset tulee osoittaa kuntaministerille huhtikuun puolenvälin aikoihin.

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros päättyy sunnuntaina. Kisasta on tulossa tiukka, kun kärkiehdokkaiden kannatusluvut ovat alkaneet tasaantua. Näissä vaaleissa on myös meidän maaseudun ihmisten näytön paikka siitä, minkälaisen Suomen kehittämiseen me haluamme suuntaa näyttää.

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen on luvannut perustaa ensitöikseen aluepoliittisen työryhmän pohtimaan vaihtoehtoja keskittävälle aluepolitiikalle, mikäli hän tulee valituksi Tasavallan Presidentiksi. Nyt meneillään oleva suuntaus ei voi olla pitkällä tähtäimellä kestävää, jos palvelut ja ihmiset keskittyvät kaupunkikeskuksiin, maaseudulla kiinteistöjen arvot laskevat ja kaupunkiasumisen hinta ylikuumenee entisestään.

Maakuntien Suomi tarvitsee nyt puolustajia. Siksi minulle ei ainakaan ole epäselvää ketä näissä vaaleissa äänestän.

Mikko Savola

Kommentit (8)

  • 4LWDuY http://pills2sale.com/ viagra cialis 8.10.2020 klo 19.28
    4LWDuY http://pills2sale.com/ viagra cialis
  • m0wfLb http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.47
    m0wfLb http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • emZnZX http://xnxx.in.net/ xnxx videos 12.12.2020 klo 23.09
    emZnZX http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • uW9ZtD https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 06.02
    uW9ZtD https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • WK8R5T http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.11
    WK8R5T http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • qxRU32 https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.02
    qxRU32 https://beeg.x.fc2.com/
  • sQPsmA https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.59
    sQPsmA https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 07.27
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin