11.2.2012 // Yleiset, Etelä-Pohjanmaa
Hallitukselta tuli Kauhavalle kylmää kyytiä

Tulevan Tasavallan Presidentin voitonjuhlat Finlandia-talossa olivat hädin tuskin päättyneet, kun keskiviikkona Suomi saatettiin lähes sekasorron tilaan. Aamulla Nokia ilmoitti suurista irtisanomisistaan. Heti perään tuli julki puolustusvoimien rajut leikkaukset ja sen jälkeen julkistettiin vielä esitys, missä kuntakartta uhataan sanella aivan uusiksi.
Monelle suomalaiselle päivä oli kova isku. Voi vain kuvitella tunnetta, missä kauhavalainen perhe joutuu miettimään tulevaisuuttaan, kun Puolustusvoimien pitkänä, vaikkakin kapeana mainostettu leipä lähtee pöydästä.
Vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle ja reserviläistoiminnalle leikkaukset tuovat erittäin suuria hankaluuksia. Pohjanmaalla maanpuolustustahto on aina ollut korkealla. Nyt harjoitusyhteistyö ja puolustusvoimien läsnäolon poistuminen voi heikentää sitä tuntuvasti.
Kauhavan lakkauttaminen tuli täytenä yllätyksenä. Puolustusvaliokunnassa, Ilkka Kanervan vetämässä kontaktiryhmässä, eikä edes Eduskunnan käytävähuhuissa Kauhavan lentosotakoulu tullut millään lailla esille. Lakkauttamispäätöksessä näkyykin pääministeri Kataisen ja puolustusministeri Wallinin peukalonjälki. Ei tarvitse olla suuri taitaja kun näkee, ettei ruotsinkielisen Dragksvikin ja Kataisen entisen kotikunnan Siilinjärven toimintoihin päätökset juurikaan vaikuttaneet.
Kritisoitavaa päätöksestä löytyy paljon. Eduskunnalle ei annettu missään vaiheessa mahdollisuutta sanoa mielipidettään varuskuntaverkosta. Näin suuret koko isänmaata koskevat päätökset tulisi aina olla parlamentaarisessa ohjauksessa, missä myös oppositiopuolueilla olisi todellinen vaikutusmahdollisuus ja sitä kautta sitoutuminen maan puolustamiseen.
Väli-Suomelle puolustusvoimien päätös lakkauttaa varuskunnat Kauhavalta, Keuruulta, Kontiolahdelta ja Jämsästä on lamaannuttava, josta toipuminen voi viedä pitkään. Korvaavia työpaikkoja ei ole helppo löytää. Se on tässä laajuudessa lähes mahdotonta. Lisäksi eteen tulee rakennuksien uudelleenkäytön ratkaiseminen ja lentokenttien hyödyntäminen. Tekemistä on.
Kauhavan kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto on lähtenyt ponnekkaaseen taisteluun lentosotakoulun säilyttämiseksi. Kokoomuksella ja RKP:lla on vahva asema vaalipiirissämme. Erityisesti vaalipiirin hallituspuolueissa olevilta kollegoilta on nyt syytä odottaa näyttöjä, sillä heillä pitäisi olla parhaat kontaktit omiin ministereihinsä. Kolme ministeriämme on jopa saman pöydän ympärillä päättämässä linjauksista.
Valitettavaa kaiken päälle on vielä se, että Kauhavan varuskunnan lisäksi lähtee myös sotilassoittokunta pohjanmaalta. Näyttää siltä, että Vaasan marssi muuttuu nyt viimeiseiseksi lauluksi – joka tässä tapauksessa on varmaankin Peltoniemen Hintriikan surumarssi.