Toimenpidealoite
Suomessa syntyy lapsia, joiden isä ei ole periaatteessa lainkaan oikeutettu saamaan isyysvapaata. Tämä epäkohta koskee monisikiöraskaudesta syntyviä lapsia, eli perheitä mihin syntyy kerralla use-ampi kuin yksi lapsi. Isyysvapaa myönnetään nykyisin yhtä raskautta kohti vain yhdestä lapsesta.
Kun vauvoja syntyy kerralla kaksi tai kolme, myös käsipareja tarvitaan jatkuvasti enemmän ja per-heet ovat niin taloudellisesti, kuin ajankäytöllisesti tiukemmilla. Vauvat ovat myös heikompikuntoi-sia syntyessään. Noin 40% monikkovauvoista aloittaa elämänsä tehohoidosta sillä suurin osa syntyy ennenaikaisesti, ennen raskausviikkoa 37.
Sosiaali- ja terveysministeriön vanhempainvapaatyöryhmän arvion mukaan isän yhtä aikaa äidin kanssa pidettävän kauden pidentäminen lasten määrän mukaan 2 x 24 arkipäivään tai 3 x 24 arki-päivään tulisi maksamaan noin 1,55 miljoonaa euroa vuodessa.
Monikkoperheiden vanhemmat voisivat olla samanaikaisesti vanhempainvapaalla 24 arkipäivää, kun kauden pituus nyt on 18 arkipäivää.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin korjaamalla perhevapaita siten, että yhtäaikaisesti useampien las-ten syntyessä, isän yhtä aikaa äidin kanssa pidettävää kautta pidennetään lasten määrän mukaisesti 2 x 24 arkipäivään tai 3 x 24 arkipäivään.
Helsingissä 28. päivänä helmikuuta 2012