10.5.2012  //  Yleiset

Keskustan kenttä pääsee äänestämään

Suomen Keskusta on maan puhutuin ja seuratuin puolue. Olen itse ollut jäsenenä ja aktiivitoimijana mukana 12 vuotta ja joka vuosi on mielenkiintoisia asioita tapahtunut. Tähän aikaan sisältyy neljä puheenjohtajaa ja kolme pääministeriä. Aurinko on paistanut ja lujaa on myrskynnyt. On ollut ylä- ja alamäkiä.

Tämä vuosi on puolueemme tulevaisuuden kannalta yksi ratkaisevimmista. Kunnallisvaaleissa meillä on täydet edellytykset menestyä. Sinipunahallituksen meno alkaa näkyä ja tuntua ihmisten arjessa.  Uskottavalle ja vastuuta pelkäämättömälle vastavoimalle on tarvetta. Se voi olla vain Suomen Keskusta.

Ennen kunnallisvaaleja oma pöytä on kuitenkin saatava puhtaaksi ja rivit suoraksi. Keskustan puoluekokous järjestetään 8. – 10. kesäkuuta Rovaniemellä. Kokouksessa äänestetään kaikista henkilövalinnoista. Mielenkiintoisimpana ja seuratuimpana valintana on puolueen puheenjohtajan vaali.

Tulevalta puoluejohdolta vaaditaan paljon. Puheenjohtajistossa tulee korostua taito katsoa eteenpäin, puolueen erilaisten näkemysten yhteensovittaminen ja joukkojen yhdistäminen. Tuleva puheenjohtaja tarvitsee koko kentän ja kaikkien toimijoiden vankkumattoman tuen syksyn kunnallisvaaleihin suunnattaessa. Se on vaalivoiton ydinkysymys.

Keskustan jäsenistö pääsee vaikuttamaan puheenjohtajan valintaan Toukokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävässä jäsenäänestyksessä. Neuvoa antavalla jäsenäänestyksellä on merkityksensä. Mikäli äänestysprosentti saadaan nousemaan korkeaksi ja joku ehdokkaista erottautuu selvästi muista, on sillä tärkeä suuntaa antava vaikutus puoluekokousedustajien valintoihin.

Etelä-Pohjanmaalla kunnallisjärjestöt järjestävät jäsenäänestyspaikat ja mahdollistavat äänestyksen jokaisella paikkakunnalla. Jäsenmaksun ja puolueeseen liittymisen voi suorittaa äänestyksen yhteydessä. Samalla kertaa on mahdollisuus myös ilmoittaa kiinnostuksesta lähteä mukaan yhteiseen päättäjärintamaan tai vihjata sopivia nimiä kunnallisjärjestöille. Kunnallisvaaliehdokkaiksi tarvitaan monipuolinen joukko kaikenikäisiä naisia ja miehiä. Keskusta antaa suoran ja vaikutusvaltaisen kanavan päästä vaikuttamaan oman kunnan asioihin.

Jäsenäänestys on loistava mahdollisuus koko keskustalaiselle kansanliikkeelle. Puheenjohtajaksi on ehdolla neljä erinomaista ehdokasta. Asiantuntijuutta ja johtajuutta löytyy heiltä kaikilta. Itse katson, että parhaat edellytykset kokoavaksi voimaksi ja tulevaisuuden takuumieheksi on Tuomo Puumalalla.

Mikko Savola
Keskustan E-P:n piirin vpj
Kansanedustaja
Ähtäri

Kommentit (9)

  • xIoDCz http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 21.44
    xIoDCz http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • 9Fzo8e http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 01.09
    9Fzo8e http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • VC5Pe0 https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 07.57
    VC5Pe0 https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • mQnrZP http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 14.37
    mQnrZP http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • qENWNs http://nexus.cct.lsu.edu:8000/nexus_uis/930 17.1.2021 klo 11.35
    qENWNs http://nexus.cct.lsu.edu:8000/nexus_uis/930
  • 1n4Dhq https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 15.10
    1n4Dhq https://beeg.x.fc2.com/
  • 6yg5WE https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 14.51
    6yg5WE https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 03.57
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 08.26
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin