16.5.2012  //  Yleiset

Varusmiesten päivärahat indeksiin ja Eduskunnan päätettäväksi

Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) on jättänyt lakialoitteen varusmiesten päivärahasta. Keskiviikkona 16.5. jätetyssä lakialoitteessa ehdotetaan, että varusmiesten päivärahoista säädettään lailla ja että päiväraha sidotaan indeksiin.

Tällä hetkellä varusmiehen päivärahasta päätetään puolustusministeriön asetuksella ja lisäksi tämän lisäksi pääesikunnan päällikön päätöksellä naisen varusrahasta.

-       Päivärahan tulee olla vakaa etuus, joka ei ole uhassa jäädä salamaleikkauksien jalkoihin. Monelle varusmiehelle päiväraha on ainoaa tuloa palvelusaikana ja korvauksen pienuudesta huolimatta sen merkitys on monelle suuri. Perustelee lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola (kesk).

Lisäksi Savola painottaa aloitteessa että monet muut vertailtavat etuudet päätetään jo Eduskunnassa asettaen niiden määrät ja perusteet täten poliittisen valmistelun ja keskustelun alaisiksi. Savolan lakialoitteen on allekirjoittanut hänen lisäkseen 60 kansanedustajaa.

 

Lisätiedot

Kansanedustaja

Mikko Savola (kesk.)

040 575 8498

Kommentit (7)

  • RflobN http://pills2sale.com/ viagra cialis buy 1.11.2020 klo 22.22
    RflobN http://pills2sale.com/ viagra cialis buy
  • ax9MsA http://xnxx.in.net/ xnxx videos 13.12.2020 klo 00.03
    ax9MsA http://xnxx.in.net/ xnxx videos
  • yPNQWK https://writemyessayforme.web.fc2.com/ 13.12.2020 klo 05.50
    yPNQWK https://writemyessayforme.web.fc2.com/
  • qRBeoq http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll 9.1.2021 klo 17.17
    qRBeoq http://waldorfdollshop.us/ waldorf doll
  • uyHxAj https://beeg.x.fc2.com/ 26.1.2021 klo 18.09
    uyHxAj https://beeg.x.fc2.com/
  • eIOkGM https://buyzudena.web.fc2.com/ 27.1.2021 klo 16.21
    eIOkGM https://buyzudena.web.fc2.com/
  • http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms 19.4.2022 klo 05.15
    http://imrdsoacha.gov.co/silvitra-120mg-qrms

« Takaisin