Kolumni Mkko Savola. Viimeviikkojen julkista keskustelua on leimannut susien liikkuminen asutusten läheisyydessä ja turvattomuus jota epätietoisuus susien liikkeistä luo. Hyökkäykset kotieläimien ja tuotantoeläimien kimppuun kertovat selkeää kieltänsä siitä että osa susista on joko saaliseläinten puutteen tai häiriökehityksen takia tullut rohkeammiksi.
Pahin uhka mitä susi kuitenkin tuo on pelko. Pelko siitä missä on turvallista liikkua ja voiko lapsia päästää jalan koulutielle. Samalla susien kanssa on kuitenkin eletty rintarinnan jo aikojen alusta saakka. Suomessa ei ainakaan 1800 -luvun jälkeen ole kirjattu yhtään hyökkäystä sudelta ihmisen kimppuun. Joitakin uhkaavia tilanteita on kertomusten mukaan ollut. Kaikille on kuitenkin selvää, ettei sitä ainuttakaan hyökkäystä ihmisten kimppuun saa antaa tapahtua.
Susi on suurpeto ja voi muodostaa näin ollen tietyissä tilanteissa uhan ihmiselle. Tällaiset tilanteet ovat useimmille luonnossa liikkujille tuttuja perustuen esimerkiksi eläimen ahdistamiseen ja poikasiaan hoivaavan emon kohtaamiseen.
Perinteisesti on opittu uskomaan, ettei susi näyttäydy tai muutenkaan viihdy ihmisen läheisyydessä. Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen mukaan susikanta on jopa laskenut koska viimevuoden laskenta tehtiin pesinnän jälkeen ennen metsästystä. Susia olisi heidän mukaansa koko maassa nyt siis 120 - 135 kappaletta. Lisäksi on kerrottu, että susi on aina liikkunut myös etelässä. Viimevuosien aikana ovat yleiset havaintoraportoinnit kasvaneet ja saaneet myös enemmän huomiota.
Tutkimuksen, yleisen mielipiteen ja havaintojen välillä tuntuu nyt olevan selkeä ero. Tilanteeseen on saatava ratkaisu ja arvailujen sekä riitelyn ja lietsonnan sijaan on syytä yhdessä selvittää mikä on todellinen tilanne? Tähän selvitystyöhön osallistuvat varmasti innolla kaikki julkisen keskustelun osapuolet.
On myös levitetty huhuja niin oman kotipitäjäni Ähtärin eläinpuistosta kuin muistakin eläintarhoista, että susia ja muita suurpetoja vapautettaisiin luontoon. On korostettava, että ihmisen parissa kasvanut tarhasusi on kuitenkin täysin eri asia kuin luonnonvarainen villi susi ja siten kykenemätön elämään normaalisti luonnossa.
Olen keskustellut Ähtärin Eläinpuiston toimijoiden kanssa ja saanut selkeät faktat siitä, että ”mitään susi tai karhuprojekteja tai muitakaan siirtoja ei ole koskaan ollut jonka nimissä suurpetoja olisi siirretty luontoon eläinpuistoista Suomessa.” Olen tässä asiassa taipuvainen uskomaan eläinpuiston vakuutusta. Jaan heidän kysymyksen siitä, että miksi ihmeessä näin toimittaisiin ja miten se palvelisi eläintarhoja?
Eläintarhojen kannan säätelyksi sudet lopetetaan, ellei muuta vaihtoehtoa ole tai yksilö on kykenemätön elämään muiden eläintarhasusien kanssa.
Mielestäni todellisen tilanteen selvittämisen lisäksi on löydettävä ratkaisut joilla ei jää epäselvyyttä periaatteista joita jatkossa toteutetaan. Salakaadot eivät ole hyväksyttäviä, mutta selvää on, että häirikköyksilöt ja ihmistä, koiria ja tuotantoeläimiä uhkaavat pedot on poistettava. Ihmisten hätä ja pelko on otettava tosissaan.
Suurpetojen määrän säätely täytyy olla yhdessä sovitulla tasolla ja maaseudulla on jatkossakin oltava turvallista elää.