Kolumni Viiskunnassa 11.4.2013
Koulutus koskee meistä jokaista. Sen vaikutus niin saatavuudeltaan kuin laadultaan ohjaa monia päätöksiä, mitä teemme niin käytännön arjessa kuin suurissa elämän taitekohdissa, kuten omaa kotia perustettaessa.
Omille lapsille halutaan tulevaisuuteen mahdollisimman hyviä lähtökohtia. Siihen kuuluu laadukas ja turvallinen, lähellä oleva koulutus. Jos etäisyydet kasvavat, myös koulukyyditykset aiheuttavat entistä suurempia ongelmia ja asettavat samalla perheet ja lapset epätasa-arvoiseen asemaan. Toiset pääsevät minuuteissa kotiin ja toisilla matka voi kestää tunteja.
Maaliskuun lopussa Kataisen hallituksen tulilinjalla oli toisen asteen ammatillinen koulutus. Vuoteen 2016 Etelä-Pohjanmaalta vähennetään 764 aloituspaikkaa. Tasoltaan se on 12,4 prosenttia nykyisestä määrästä ja kolmanneksi suurimpia prosentuaalisia leikkauksia Lapin ja Keski-Pohjanmaan jälkeen.
Kun huomioidaan keskittäminen ja jo aiemmin leikatut 120 paikkaa ammattikorkeakoululta, luo tämä erittäin suuria haasteita koko maakunnalle. Toisella asteella vaikeuksissa ovat erityisesti pienemmät koulutuskuntayhtymät Järviseudulla ja Suupohjassa.
Nuoret tarvitsevat myös ohjausta ja sääntöjä elämäänsä. Suomessa on noussut aiheellinen vastalauseiden myrsky Helsingin tapauksesta, jossa opettaja erotettiin, koska oli poistanut fyysistä voimaa käyttäen oppilaan koulun ruokalasta.
On aiheellista kysyä, onko opettajan merkitys kasvattajana hävinnyt. Tällaisessa yhteiskunnassa opettaja olisi vain puhuva pää, josta tulee tietty tieto tiettynä aikana. Kuunteleminen tai opiksi ottaminen olisi sitten oppilaan omalla vastuulla.
Haluammeko mennä yhteiskuntaan, missä välitunneilla, ruokatunneilla ja vapaa-ajalla opettaja saa ainoastaan heristää sormea häiriköivälle nuorelle? Minäkään en usko väkivaltaan tai hyväksy väkivaltaa kasvatuksen metodina, mutta näen myös sen, että Helsingin tapauksessa syyllinen tuli aivan väärästä henkilöstä.
On syntynyt kurinpidon tyhjiö, joka on täytetty ajatuksella siitä, että järkevä ja looginen ihminen tottelee ja kuuntelee. On unohdettu, että ne oppilaat, joilla asiat ovat kunnossa, tajuavat olla kunnolla ilman käskemistäkin.
Kurinpidolle on siis syynsä ja, niin valitettavaa kuin se on, osalla meistä on tapana oppia asiat testaamalla rajojamme. Suorastaan vaarallista tästä kaikesta tekee se, että yhä julkeampi henkinen ja fyysinen käytös oppilailta opettajia kohtaan on lisääntynyt vuosi vuodelta.
Yhteiskunnan on viimeistään nyt herättävä todellisuuteen. Kaikkien kannalta on parempi, että opettajilla on auktoriteetti ja arvostus ja kouluissa säännöt, joita on kunnioitettava myös myöhemmin elämässä.
Mikko Savola