Iltalehden blogi 16.1.2014
Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö oli viikonloppuna keskustelemassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa Ruotsin Sälenissa. Presidentti piti hyvän puheen, joka valotti maantieteellisiä ja historiallisia tosiasioita Suomen, Ruotsin ja Venäjänkin historiasta, yhteistyöstä ja nykytilasta.
Lähtökohtana keskusteluille oli Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistäminen. Niukkojen resurssien aikoina kaksi sotilaallisesti liittoutumatonta EU-maata tarvitsevatkin aivan varmasti toisiaan.
On hyvä, että turvallisuudesta ja puolustuksesta puhutaan avoimesti. Tällä vaalikaudella tehdyt, kohtuuttoman kokoiset leikkaukset puolustusbudjettiimme yhdistettynä puolustusvoimauudistukseen ovat tuoneet monia haasteita tuleville vuosille.
Ruotsissa tehtiin puolustukselliset perusratkaisut toistakymmentä vuotta sitten. Nyttemmin maa on päättänyt luopua yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyä palkka-armeijaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut maavoimien alasajoa ja selkeää heikennystä länsinaapurimme puolustukseen. Puolustusvoimain komentaja Sverker Göranson aiheutti viime vuonna sisäisen myrskyn arvioidessa maan kestävän ulkopuolista sotilaallista hyökkäystä vain viikon ajan. Tässä asiassa Ruotsin tie ei voi olla Suomen tie.
Myös meidän komentajamme on useaan kertaan varoittanut seurauksista, mikäli nykyistä määrärahatasoamme ei pystytä korjaamaan. Suomen puolustuksen perusfundamentit – koko maan puolustaminen, liittoutumattomuus ja yleinen asevelvollisuus – ovat tällöin vaarassa.
Puolustuksemme tilannekuvaa tarkennetaan nyt niin sanotulla parlamentaarisella, yli puoluerajojen koostuvalla seurantaryhmällä. Sen tarkoituksena on kuvata vaihtoehtoja puolustuksemme perusratkaisuksi vuosikymmenen lopulla, mikäli rahoituksen tasoa ei pystytä nostamaan. Työryhmän tulee mielestäni tuoda myös keskusteltavaksi ja päätettäväksi ratkaisuehdotuksia. Oli hallituspohja Suomessa mikä tahansa, uskottavan puolustuksen tulevaisuus on turvattava ja siihen tarvittavat määrärahat osoitettava.
Sotilasliitto NATO nousee keskusteluihin aika ajoin. Ruotsin seminaarin yksi tärkeimmistä kysymyksistä oli se, ettei kumpikaan maa hae jäsenyyttä ilman etukäteiskeskusteluja ja toisen tietoa asiasta. Suomen kohdalta tätä ei varmasti salassa tehtäisikään, sillä mahdollinen liittyminen tarkoittaisi erittäin laajaa kansalaiskeskustelua ja kansanäänestystä asiasta. Mielipidemittauksissa kansan kannatus jäsenyydelle on ollut erittäin alhainen. Asia ei ole siis tällä erää Suomessa ajankohtainen.
Yhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä voidaan varmasti tiivistää. Taloudellisia säästöjä tuovat esim. yhteiset materiaalihankinnat ja -huollot, ilma- ja merivoimien harjoittelutoiminta sekä kyberturvallisuus.
Kaiken yhteistyön lähtökohtana tulee kuitenkin olla Suomen puolustuksen ja turvallisuuden parantaminen. On pidettävä huolta siitä, että uskottavat, reserviläisiin pohjautuvat sodan ajan joukot ja ydinosaaminen löytyvät jatkossakin meiltä itseltämme. Kumppanuudet ovat parhaimmillaankin vain lisä, joka täydentää itsenäistä puolustustamme.