Iltalehden blogi 10.3.2014
Ukrainan kriisin tullessa yhä herkemmäksi, jäi Pohjois-Korean tilanne vähemmälle keskustelulle. Eilen ja tänään maan tilanteesta on kuitenkin kerrottu jälleen enemmän. Uutisten mukaan maassa on muun muassa pidetty vaalit. Vaaleissa maan johtaja Kim Jong-un sai ennakoidusti 100% kannatuksen. Muita ehdokkaita kun diktatuurissa ei luonnollisesti ollut.
Muutama viikko sitten YK:n asettaman komission raportti kertoi tylyä totuutta Pohjois-Korean tilanteesta. Raportin mukaan kansalaisiin kohdistuu toimia, joiden julmuudelle ei nykymaailmasta löydy enää vertailukohtaa. Viimeisimpänä tietona maailmalle tuli tänään tieto 33 kristityn teloittamiskäskystä, jonka maan diktaattori oli määrännyt.
Tässä helmikuun puolessa välissä ilmestyneessä raportissaan YK:n komissio esittää Pohjois-Korean rikoksia ihmisyyttä vastaan tutkittavaksi ja käsiteltäväksi kansainvälisessä rikostuomioistuimessa ICC:ssä.
Kun maailmalla on laajasti ja aivan oikein tuomittu nämä rikokset sekä vaadittu pikaista puuttumista Pohjois-Korean tilanteeseen, on monesta suusta myös kyseenalaistettu raportin aikaansaama mediamylläkkä. Raportin sisältö on ollut tiedossa osin jo pitkään ja epäilyt sitäkin pidempään. Mitään kansalaisten oloja parantavia toimenpiteitä ei kuitenkaan ole tehty.
On itsestään selvää on, ettei kukaan Pohjois-Koreasta tule vapaaehtoisesti syytettyjen penkille tai että mitkään mahdolliset pakotteet tai rajaamiset ainakaan parantaisi kansan asemaa. Lisäksi pelkkä syyttäminen vaatisi jo YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen. On vaikea kuvitella, että neuvoston pysyvä jäsenmaa Kiina tahtoisi kärjistää tilannetta naapurinsa kanssa ilman merkittävää painostusta. Muun maailman näkökulmasta Kiina onkin koko asian keskiössä.
Kysymys lieneekin siinä, mitkä ovat ne toimet, joita näiden karmeiden paljastusten jälkeen voidaan aidosti tehdä ja kuinka ne voidaan toteuttaa siten, että kärsivä kansa saa todellisen avun? Mielestäni kansainvälisen paineen tulisikin keskittyä suuriin Korean niemimaata ympäröiviin valtoihin; Kiinaan, Venäjään ja Japaniin. Etäältä kun on vaikea siivota toisen takapihaa.
Liian usein on huomattu, että maailmanpolitiikassa inhimillinen kärsimys ei ole yksinään riittävä syy järeisiin toimiin. Kansan avuksi rientäminen on toki uskottava ja jalo perustelu medialle ja kansalle. Todellinen syy maailmanpolitiikassa on kuitenkin aina strateginen hyöty.
Pohjois-Korean kansan suurin ongelma taitaakin olla se, että alueena sillä ei ole merkitystä muuten kuin Kiinan naapurina ja kylmän sodan vanhana taistelutantereena. Sen vuoksi on valitettavan perusteltua kysyä, ketä Pohjois-Korean tilanne todella kiinnostaa?