Mistä suomalaisen ruuan hinta muodostuu?

Viiskunta 05.06.2014


Tämän viikon maanantaina uutisoitiin, kuinka 2000-luvulla ruuanhinta on noussut Suomessa tuplasti Euroopan keskiarvoon verrattuna. Uutisen mukaan herkkuhyllyllä hinta oli noussut eniten, mutta toisaalta kahvin ja riisin hinta on laskenut.


Ihmetystä asiassa herätti, että vaikka Ruotsissa kaupan rakenne on samanlainen, on hintojen nousu siellä selvästi maltillisempaa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen mukaan kaupan saama siivu hinnasta on kasvanut meillä Suomessa nyt noin 30 prosenttiin.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodon mukaan tähän ovat vaikuttaneet muun muassa palkkojen nousu sekä kaupan lisääntyneet tehtävät. Ruoan arvolisänvero on noussut kaksi kertaa prosentilla ja sen lisäksi meille on tullut muita erilaisia valmisteveroja rasittamaan ruoanhintaa. Luodon mukaan myös tuottajahinnat ovat nousseet. ”Täytyy ymmärtää, että loppupäässä kuluttaja sen sitten maksaa,” hän perustelee.

Täysin purematta en Luodon väitteitä kuitenkaan niele.

Olisiko syytä selvittää yksityiskohtainen ja kansainvälinen vertailu kaupan osuudesta ruuan hinnassa? Tällä hetkellä varsinaista ja ajantasaista vertailua kaupan osuudesta Euroopassa ei ole saatavilla, mutta jo pikainen vilkaisu tilastoihin Suomen ja Ruotsin välillä osoittaa, että asiaa olisi ehkä syytä tutkia tarkemmin.

Esimerkiksi kaupan osuus kevytmaidon hinnassa Suomen 2011 tilaston ja Ruotsin 2013 tilaston välillä oli yli 25 pronsenttia. Vaikka todellinen ero ei olisi kuin pieni osa tästä, olisi se silti merkittävä. Tässä yhteydessä olisi hyvä tutkia myös päivittäistavarakaupan kilpailun toteutumista ja sen vaikutusta verrattuna muuhun Eurooppaan.

Tarkoituksenani ei ole parjata kauppaa, sillä kaupalla on olennainen osa suomalaisen elintarvikeketjun toimivuudessa ja kannattavuudessa. Siinä missä kauppa painii omien haasteidensa kanssa, on suomalainen maanviljelijä ajettu jo monesti viimeiselle rajalle ja siitä yli. Kauppa ei siis ole se ketjun heikoimmassa asemassa olija, vaikka on ottanut tavakseen osoittaa toisia sormella.

Ratkaisuna on aiemminkin peräänkuulutettu lainsäädännön eteenpäinviemistä, jonka avulla tuottaja- ja toimialaorganisaatiot antaisivat suomalaiselle elintarvikeketjulle mahdollisuuden kilpailukyvyn lisäämiseen.

Lainsäädäntö lienee ainut todellinen keino, jolla myös maatalousyrittäjät saisivat äänensä paremmin kuuluviin elintarvikeketjun sisällä. Näin muutos kestävään ja kaikkia hyödyttävään kehitykseen saataisiin alulle ja varmistettua puhdas kotimainen tuotanto niin seutukunnallamme kuin koko Suomessa.