Excel:
Hyvää päivänjatkoa Tarvitsetko lainaa? Yksityislainaa? Yrityslainaa? Jos kyllä, lähetä meille sä...
21.5.2014 // Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Etelä-Pohjanmaa
Iltalehden blogi 21.5.2014Eilen julkitulleiden tietojen mukaan hallitus on päättänyt lisäbudjettivalmistelussa vähentää valtion omistajuutta alle puoleen alkoholiyhtiö Altiassa. Kosken...
Lue lisää...
15.5.2014 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Kolumni Ilkka 15.5.2014Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi eilen. Näissä vaaleissa pääsee uurnille jo koko elämänsä EU-aikana eläneitä äänestäjiä. Heille keskustelu siitä olisiko EU:iin...
1.5.2014 // Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Etelä-Pohjanmaa
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) tuomitsee Kataisen hallituksen toimet jyrkin sanoin. Hallituksen tavoitteena oli työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin ja työllisyysasteen nostamin...
10.3.2014 // Yleiset, Kansainvälisyys
Iltalehden blogi 10.3.2014Ukrainan kriisin tullessa yhä herkemmäksi, jäi Pohjois-Korean tilanne vähemmälle keskustelulle. Eilen ja tänään maan tilanteesta on kuitenkin kerrottu j...
6.3.2014 // Yleiset, Kansainvälisyys
Viiskunta 05.03.2014 Olemme saaneet seurata kiristynyttä Ukrainan tilannetta tiedotusvälineistä jo kuukausien ajan. Kriisi lähti käyntiin marraskuussa, kun Presidentti Viktor Janukovit...
16.1.2014 // Yleiset, Kansainvälisyys
Iltalehden blogi 16.1.2014Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö oli viikonloppuna keskustelemassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa Ruotsin Sälenissa. Presidentti piti...
1.12.2013 // Yleiset, Kansainvälisyys
Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) osallistuu kolmanteentoista vuosittaiseen Naton parlamentaariseen transatlanttiseen foorumiin 2-3.12.2013 Washingtonissa yhdysvalloissa. - Odo...
20.10.2013 // Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Tiedote 20.10.2013 Euroopan Unionin ensi vuonna alkavaan uuteen ohjelmakauteen liittyen Suomen aluepoliittista tukijärjestelmää ollaan uudistamassa. Aluepoliittisen rahoitustuen avull...
10.10.2013 // Yleiset, Kansainvälisyys
Tiedote 10.10.2013 Julkaisuvapaa: heti Kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Mikko Savola osallistuu tulevana viikonloppuna 11-14.10.2013 viidenteenkymmenenteen yhdeksäntee...
29.8.2013 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Kolumni Ilkka 29.8.2013 Syysistuntokausi alkaa eduskunnassa jälleen ensiviikolla. Kesä on ollut sopivan kiireinen ja ihmisillä paljon asiaa markkinoilla ja eri tilaisuuksissa.Lue lisää...