eric jairo:
Nopea laina 1 000 eurosta 500 000 000 euroon 48 tunnissa. Olen valmis auttamaan kaikissa taloudell...
19.10.2019 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Ilkka 19.10.2019 Ruoka puhututtaa ja ruuasta meillä jokaisella on oma mielipide. Yleinen sanonta kuuluu, että makuaisoista ei voi kiistellä. ...
Lue lisää...
17.10.2019 // Yleiset, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Rymistellen ja raamit kaulassa. Näin kirjoittaa maakuntalehtemme pääkirjoitus. Aivan en itseäni kirjoituksesta tunnista. Sen verran pitkään punnittu ja harkittu...
16.10.2019 // Yleiset, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Mukana ollaan. Ilmoittauduin tavoittelemaan Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan tehtävää. Piirissä on kuplinut jo pitkään. Useat kann...
3.10.2019 // Vaaliteemat, Yleiset, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Viiskunta 3.10.2019 Väestökehitystutkimuksen mukaan seutukunnallamme on vuonna 2030 noin yhdeksäntoista ja puolituhatta ihmistä. Asukaslukumme siis vähenee reilussa kymmenessä vuod...
3.10.2019 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Torstai-lehti 3.10.2019 Eduskunta aloittaa vuoden 2020 valtion talousarvion käsittelyn. Budjettiriihessä keskustalle oli tärkeää, että valtion budjeti...
12.9.2019 // Yleiset, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Lakeudenportti 12.9.2019 Viime viikonloppuna Keskustalle valittiin Kouvolassa uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni. Hänen johdollaan lähdemme tekemään yhdessä ty&...
5.9.2019 // Yleiset, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Viiskunta 5.9.2019 Tänään on valtakunnallinen Yrittäjän päivä, jota on vietetty vuodesta 1997 alkaen. Päivä on...
1.8.2019 // Yrittäjyys, Vaaliteemat, Yleiset, Kansainvälisyys, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa
Viiskunta 1.8.2019 Viime viikolla julkistetun tilaston mukaan työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan työvoimasta on 6,9 p...
5.7.2019 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Maatalous, Kansainvälisyys, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Ähtäriläinen kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) painottaa kuinka tärkeää on, ettei kestävää metsänkäyttöä rajoi...
4.7.2019 // Vaaliteemat, Yleiset, Yrittäjyys, Ähtäri, Seutukunta, Etelä-Pohjanmaa, Koko Suomi
Viiskunta 4.7.2019 Eduskunnan kesätauko alkoi viime viikonloppuna. Eduskuntavaalit, hallitusneuvottelut ja kansainväliset työtehtävät ovat varmis...